Jätskiä paidalla

Sunnuntaisella Ideaparkin reissulla poikkesin kurkkaamaan Ballotiin, joko sinne olisi tullut Villervallan kesäuutuuksia. Ja olihan sinne! 

Tällä kertaa lähti mukaan tuo ihana jätskiteeppari, mutta muutakin jäi kyllä mieleen… 

Nyt kun taivaalta ei sada enää vaakasuorassa räntää, ja aurinkokin jälleen näyttäytyi, niin teki mieli sovittaa paitaa, vaikka käyttöön ei taida kelit riittää vielä pitkään aikaan.

Teepparin otin muuten koossa 92cm, vaikka samaisen merkin välikausivaatteet olivatkin paremmat 86cm koossa, eikä teepaita ole kyllä yhtään liian iso!

 Name It:stä löytyi kaveriksi kivat farkkushortsit, ja samalla mukaan lähti myös ruutupaita kesäksi. Kun kaivoin noita shortseja muovikassista, niin tämä ruutupaita oli välttämättä pakko saada päälle, joten kuvattiin nyt sekin samalla. Nuo shortsithan olisi pitänyt saada jalkaan jo kaupassa… mutta jätettiin ne kuitenkin nyt odottamaan vähän reippaasti lämpimämpiä kelejä :)

Shortsit on muuten tosi hyvät, mutta niissä ei ole vyötäröllä oikein mitään kiristyssysteemiä… Kuminauhavyötärö löytyy ja edessä on solmittavat nauhat koristeena, mutta ei mitään millä säätää pienemmäksi, tai edes vyönlenkkejä. Joten… Ihan kivat, elleivät valuisi nilkkoihin!

Mutta tosiaan niitä säitä odotellessa, joten onhan tässä aikaa vielä kasvattaa vyötäröäkin ;)