Pikkupotilaan toipilaspäivä

Me ollaan oltu koko perhe vähän kesäflunssan kourissa. Mulle ei onneksi kuume nouse juuri koskaan, joten itse olen selvinnyt vain kurkkukivulla ja tukkoisella ololla.
Veikko oli eilen oma vilkas itsensä, mutta kuitenkin vähän väsyneen oloinen, ja illalla pikkuiselle nousi vähän lämpöäkin.
Meillä on (onneksi) tosi harvoin mittailtu kuumetta, ja sen verran jänskä ja uusi juttu se oli taaperolle, että toimenpiteen jälkeen piti hakea nalle jolle taitavasti asetettiin mittari kainaloon ja sen jälkeen pohtivalla ilmeellä tutkittiin mittarin näyttämiä lukemia ;)

Vaikka tänään ei pienellä enää lämpöä ollutkaan, ollaan me vietetty toipilaspäivää kotona köllötellen.
Pikaisesti kipaistiin lähikauppaan vähän herkkujuomia hakemaan pienelle toipilaalle, pillimehu kun menee huomattavasti vikkelämmin alas kuin pelkkä vesi…

Meillä kyllä muulloinkin juodaan pillimehuja, ja ihan niitä sokerillisia versioita. Valitsen yleensä mehuja joissa on hedelmän oma sokeri, tai mehuja jotka on makeutettu hedelmäsokerilla. Sokerittomat mehut jätän suosiolla kauppaan, mieluummin juotan sokerilitkuja kuin makeutusaineilla kyllästettyjä juomia.

Varastosta kaivelin esiin laatikollisen elokuvia, ja valkattiin Maija Poppanen katseltavaksi.
Samaisessa varastossa olisi jossain dvd-soitinkin, Veikon huone kun oli aikaisemmin paitsi vierashuone, myös meidän kakkosolkkari jossa katseltiin elokuvia. Kun ruusuinen vierashuone väistyi tähtiteemaisen lastenhuoneen tieltä, annettiin telkkari pois ja dvd-soitin meni varastoon odottamaan alakertaan asennusta, ja sielä se on edelleen, vuoden jälkeen… ;)

Mutta onneksi elokuvia voi katsella läppärin kauttakin, ostinhan joskus talvella piuhan läppärin ja telkkarin väliin, sekä Mac Bookiin tarvittavan adapterin.
Niin, samaan aikaan otin meille Viaplayn ilmaisen testikuukauden. Ilmainen kuukausi meni, lasku rapsahti seuraavasta kuukaudesta, ja sitä seuraavasta. Enkä siihen mennessä ollut katsonut vielä ainoatakaan ohjelmaa tai elokuvaa Viaplaysta.
Niimpä koko palvelu irtisanottiin ja piuha adaptereineen jäi avaamattomiin rasioihinsa kaapin perälle pölyttymään.

Tänään ajattelin ottaa ne käyttöön sitä Maija Poppasta varten, mutta en nyt sitten löytänytkään kuin pelkän piuhan… Elokuvaa katseltiin sitten läppärin näytöltä, sen mitä se nyt jaksoi kiinnostaa ;)

Kotona köllöttelyn lomassa käytiin vähän haukkamassa raitista ja aurinkoista ilmaa koirien kanssa pikkuinen lenkki köpötellen.

Eilisistä grilliruuan jämistä (grillattua kanaa, ananasta ja parikaa) kokkailin ihan kelporuuan tälle päivälle tuorepastan ja tuorepeston kanssa.
Yhdessä suomalaisessa telkkariohjelmassa kerrottiin perheestä, jossa seuraavana päivänä heitettiin edellisen päivän ruuantähteet roskiin ja kokattiin aina uusi ruoka alusta alkaen, vaikka edellisen päivän ruoka olisi ollut ihan syötävää tietenkin sekin. Aika hassua, ja melkoista rahan hukkaa!

Vähän raasu se pikkuinen tänään kyllä vielä oli vuotavan nenänsä kanssa. Taisi vähän väsyttääkin koko päivän, vaikka ottikin ennätyspitkät yöunet. Melkein jo huolestuin, kun toinen ei meinannut herätä ollenkaan, vaan veteli sikeitä puolillepäivin!

Ollaan me oltu kyllä aika onnekkaita, sillä ensi kuussa kaksi vuotta täyttävä lapsi on ollut vain kerran aikaisemmin kipeänä!
Ehkä se, että nuolee samoja lattioita (välillä ihan kirjaimellisesti…) neljän terrierin kanssa, pitää vastustuskyvyn kunnossa ;)