”On ihan hirveetä katottavaa kun ton ikäinen vetää tikkaria naamaan kuvia varten” luki eräässä kommentissa, ja siitä inspiroituneena sainkin kirjoitettua loppuun tämän luonnoksissa lojuneen postauksen meidän hurjasta karkin ahmimisesta.
Veikolla oli ensimmäinen hammaslääkärikäynti puolenvuoden iässä, jolloin pienessä suussa ei pilkottanut vielä ensimmäistäkään hammasta. Enemmän tuo käynti olikin vanhemmille, infopaketti lapsen suun hoitamiseen. Myös karkin, mehujen ja herkkujen syönnistä puhuttiin, ja hammashoitaja kertoi lapselle olevan edullista, jos tämä ei saisi karkkia ennen kolmea ikävuotta.
Meillä ei oikeastaan oltu asiaa vielä edes ajateltu sen kummemmin, ainoastaan puhuttu, että sitten joskus kun karkkeja aletaan syömään, lapsella olisi karkkipäivä kerran viikossa.
No kuinkas niiden herkkujen kanssa sitten kävi…?
Ensimmäisillä syntymäpäivillään lapsi sai maistaa omaa synttärikakkua, ja sen jälkeen satunnaisesti on saanut pullaa tai muuta leivonnaista mutustaa.
Vuoden ja parin kuukauden iässä lapsi sai ensimmäisen pienen rusinapaketin, ja siitä lähtien on rusinat saaneet toimittaa karkin virkaa, aina tähän syksyyn asti, jolloin hammaslääkäri kauhistuneena kertoi rusinoiden olevan tismalleen sama asia kuin karkitkin… (Toki niitä rusinoita saa edelleenkin syödä, mutta ei ihan yhtä hövelisti kuin ennen)
Nyt en muista koska mehut on meillä korkattu, mutta varmaan joskus reilun vuoden iässä. Mehut on meillä herkuttelujuomia, ja niissä suosin ihan rehdisti sokerilla maustettuja versioita, ja välttelen viimeiseen asti sokeroimattomia keinotekoisilla makeutusaineilla maustettuja mehuja. Me ollaan aikamoisia kahviloiden kuluttajia, ja kahvilassa lapsi saa valita itselleen mieluisan juoman, joka monesti on pillimehu, mutta usein mieluisin juoma on maito.
Viime pääsiäistä juhlittiin pojan ollessa puolitoistavuotias, ja silloin lapsi sai maistaa elämänsä ensimmäistä suklaamunaa. Ihan eka suklaakokemus se ei kuitenkaan ollut, sillä muistan lapsen saaneen sitä ennen maistaa kaksi kertaa pienen palan suklaata ;)
En muista enää koska lapsi ensimmäisen kerran maistoi karkkia, mutta niitä kertoja ei tähän päivään mennessäkään ole kovin montaa! Mä oon itse tosi kova karkkihiiri, mutta en koskaan syö karkkia lapsen nähden. Pari kertaa ollaan käyty yhdessä irttisostoksilla, ja silloin lapsi on saanut maistaa yhden tai kaksi karkkia, loput on laitettu äitin laukkuun ja tähän on aina tyydytty helposti. Enkä tapaa näitä karkkeja syödä lapsen aikana salaakaan, vaan omat karkkihetkeni on lapsen nukkuessa.
Myöskään kaupan karkkihylly ei aiheuta juurikaan mitään reagointia lapsella, siellä kun ei ole meillä tapana vierailla, tai sitten sieltä napataan karkkipussi muiden ostosten sekaan ilman sen kummempaa ihmettelyä. Huomion karkkihyllyllä herättää ainoastaan angry birdsit, samoin kuin missä tahansa osastolla kaupassa ;)
Jos taas lapselta kysyttäisiin, niin karkkipäivä on joka päivä. Karkkia saa ruuan päälle, ja vielä molemmille käsille! Jos pukeutuminen tai potalla käynti ei huvita, saa liikettä aikaiseksi kun lahjoo namilla. Tälläkin hetkellä kaksi karkkipurkkia on korkealla kaapissa, sillä niitä ei ole tarkoitus käydä itse napsimassa, vaan niitä saa pyydettäessä.
Nämä karkit ovat Herra Hakkaraisen, sekä Pikku Kakkosen xylitolipastilleja…
No entäs nämä postauksen kuvat sitten! Mun mielestä karkit on hirveän kivaa ja söpöä rekvisiittaa kuvissa, ja koska meillä ei tämmöisiä ”kuvauskeikkoja” ihan viikottain tehdä, niin en usko että näistä maisteluista nyt kamalasti haittaakaan on.
Isot tikkarit on aivan ihanan näköisiä, mutta eihän ne maistu miltään, joten niistä yleensä nakerretaan pikkuisen, jonka jälkeen niitä ollaan tyrkyttämässä äitille takaisin… Vaahtokarkkia saattaa upota pikkumieheen vähän enemmän, mutta olisikohan yhden käden sormin laskettavissa nämä vaahtokarkkiherkuttelut.
Ja tokihan kuvausrekvisiittana on nähty myös keksiä, mehua, maitoa, omppuja, sitruunoita… ja toisinaan ollaan ihan tyhjin käsin ;)
Mutta yhteenvetona siis, että meillä kyllä herkutellaan, mehulla ja leivonnaisilla. Karkkia maistanut lapsi kyllä hyvin tietää mitä karkki on, mutta vielä on syntymäpäivät ja muut juhlat juhlittu ilman karkkeja. Karkkia on maisteltu satunnaisesti, lähinnä kuvausrekvisiitan muodossa, ja jokusen kerran muulloinkin, onpa taidettu jostain markkinoilta metrilakuakin ostaa koko porukalle, eikä maailma ole tähän kaatunut ;) Ja koska nuo xylitolipastillit menevät vielä ihan täydestä kun nameista puhutaan, niin en ole kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi tämän enempää vielä oikeita karkkeja lapselle syöttää.
Onko karkkipäivä käytössä, vai syödäänkö karkkeja silloin kun siltä tuntuu?
Vai vastustatteko viimeiseen asti lasten karkin syöntiä?