KOIRAMÄELLÄ

Postauksessa, jossa kerroin Veikolle tekemästäni joulukalenterista, mietin myös miten kiva olisi vastaava pakettikalenteri itsellekin. Ja arvatkaapas vaan, pitihän sellainen ihan oikeasti myös tehdä! Joo tiedän, oon ehkä maailman lapsellisin, mutta mun mielestä kaikki tuommoiset hömppäjutut on vaan hirveen kivoja ;) Ja joka aamu oon tietty myös ollut hirveän iloinen ja yllättynyt pakettien sisällöstä.

Yhtenä aamuna paketista paljastui liput Särkänniemen Koiramäelle, ja siellä me sitten käytiinkin pyörähtämässä viime sunnuntaina.

Mä ihastuin Koiramäkeen jo ennen kuin olin sielä ikinä käynytkään, koko ajatuskin kuulosti ihanalta. Kesällä käytiin Koiramäki kiertämässä ja tietty sinne piti päästä nyt talvella myös.

Koiramäki on auki nyt talvella vain viikonloppuisin klo 15-19 muutamana viikonloppuna, joten voi melkein arvatakin millaiset ruuhkat näin suppeilla aukioloajoilla on saatu aikaiseksi…

Aivan ihanaahan siellä taas oli, ruuhkastakin huolimatta, niin nätiksi ja jouluiseksi oli paikat laitettu.

Eläimiä pääsi katsomaan talliin, joka sekin oli tosi hienoksi laitettu. Tarjolla oli myös poiniratsastusta, ja joulupukin kanssakin olisi päässyt valokuvaan, mutta Veikko oli sitä mieltä että kyseinen ukkeli on syytä kiertää kaukaa. 

Vaahtokarkkeja käytiin paistamassa nuotiolla, ja makkaraakin olisi nuotiolla voinut paistaa, mutta me ei sitten jaksettu lähteä siinä ruuhkassa etsimään mistä sitä makkaraa olisi saanut ostaa, vaan koukattiin mäkkärin kautta kotiin ;) Myöskin Koiramäen ihanat kahvilat skipattiin tällä kertaa ulos asti kiemurtelevien jonojen vuoksi.

Koiramäen ihanissa rakennuksissa oli myös monenlaista askartelupajaa vähän isommille lapsille, ja taisi jossain rakennuksessa olla pientä käsityömyyntiäkin.

Tunnin ajan me kierreltiin, mutta sitten saatiin ruuhkasta tarpeeksemme ja lähdettiin sinne mäkkäriin hampurilaisille ;)

Oletteko te käyneet Koiramäellä, nyt talvella tai viime kesänä? Mitäs olette tykänneet?