TERVEELLISTÄ TIKUSSA

Täällä on vietetty tänään ihan normipäivää, mitä nyt herätys oli lapsen toimesta jo aamukuudelta ja sekös vähän kiukutti normaalisti hyväntuulista lasta itseäänkin.

Kun me lapsen kanssa oltiin tänään jo melko terveitä, poti issee vuorostaan sängynpohjalla ja ihan superisti harmitti kun viimeisetkin viikonloppusuunnitelmat, eli tämän päiväisen ripsihuollonkin sai perua. Ja joo, tiedän, että pienet on murheet jos ripsihuollon peruminen saa lähes kyyneleet silmiin, mutta eikös se ole vain hyvä jos murheet on tuota luokkaa! ;)

Vaikka lapsi on ollut tänään jo terve, ei ruokahalu ole oikein vielä herännyt, ei edes parin tunnin ulkoilun myötä.

Niinpä muutettiin vähän taktiikkaa, ja alettiin leikkimään ruualla!

Keräilin lautasille viinirypäleitä, ananaskirsikoita, päärynäpaloja, ompusta leikattuja sydämiä, banskua ja juustokolmioita, ja näitä sitten yhdessä pujoteltiin grillaustikkuihin.

Vartaiden teko oli lapselle tosi mieluista puuhaa, ja kuin huomaamatta siinä touhun lomassa meni hedelmäpaloja suuhunkin.

Myös valmiit vartaat maistuivat, onhan se nyt selvä että omppukin on paljon paremman makuista sydämen muotoisena kuin peruslohkona!

Me tehtiin näitä nyt vaan ihan kaksistaan omaksi iloksi. Mukavaa yhdessä puuhastelua ja terveellistä naposteltavaa samaan aikaan.

Mutta näistähän saisi tietty tosi kivojakin, jos laittaisi eri värisiä marjoja ja hedelmiä, ainakin mansikat ja pensasmustikat piristäisivät tikkuja kivasti ja eri muotoisilla muoteilla saisi isommista hedelmistä  ja juustostakin hauskan näköisiä paloja.

Tässä vanhassa postauksessa on muuten vielä nopsampi vinkki houkuttelevaan hedelmän syöntiin ;)

Mukavaa sunnuntain jatkoa!