KOHOKOHTA

Potkupyörä on ollut käytössä joka päivä, arvatenkin. Mutta eilisellä pyörälenkillä törmättiin johonkin mahtavaan, mikä sai aikaan muutaman syvän wau-huokauksen, nimittäin työn touhussa oleva kaivinkone. Ihan parasta, koko päivän ehdoton kohokohta. Kaivinkoneen touhuja seurailtiin tarkkaavaisena tovi jos toinenkin, kunnes viimein maltettiin jatkaa matkaa kotiin.

Tänään meillä on ollut melkoinen juoksupäivä, ollaan huideltu koko päivä monenmoisella asialla, kiiruhdettu kotiin laittamaan ruokaa ennen pikkukakkosta ja vasta lastenohjelmien jälkeen ehdittiin ulkoilemaan. Siellä se kaivinkone taas oli, tällä kertaa päivän työt oli jo tehty, mutta kiinnostava kapistus se oli ihan paikoillaankin.

Tähän kohtaan tekisi mieli sanoa jotain mitä yleensä olen inhonnut, pojat on poikia…

Näinä hetkinä tulee mieleen, että olisiko kaivinkone saanut samat ihailut osakseen, jos lapsi olisikin tyttö. Samaa mietin myös viikonlopun remppahommissa, missä lapsi oli enemmän kuin mielellään apulaisena.

En ole halunnut, että sukupuoli määrittää mistä saa tykätä, mitä saa tehdä tai varsinkaan mitä ei saa tehdä, ja siksi en ole halunnut tietoisesti korostaa sukupuolta vaikkapa leluhankinnoissa, vaan leluja on ostettu sen hetkisten kiinnostusten kohteiden mukaan, on ne kiinnostukset olleet sitten kokkaukseen, juniin, eäimiin tai mihin vain liittyviä.

Siksi onkin ollut hauska huomata, miten ne kiinnostuksen kohteet taitavat kuitenkin olla vahvasti niitä stereotypisen poikamaisia, mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä enemmän näitä äijäpiirteitä alkaa tulla esiin ;)

Loppuun pikainen vinkki, nimittäin Babyshopissa on tänään keskiviikkona (eli vielä parin tunnin ajan) voimassa alekoodi: VIPSALE jolla saa -15% alennusta lähes kaikesta! Alesta pois on rajattu Bugaboo, Hunter, Ergobaby, Babyzen, BRIO, ja BeSafe, eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin tai alennuksiin.

Itse en vielä ehtinyt käydä katsomassa mitä kivaa sieltä löytysi, mutta kevät- ja kesävaatetta sekä ainakin ulkoilutennarit kevääseen meiltä vielä puuttuu, joten lähden minäkin kurkkimaan sinne NYT!