TUPLARATTAAT, KOKEMUKSIA JA VINKKEJÄ KAIVATAAN!

Kun vauva oli vasta haaveissa, olin ihan varma, ettei me mitään tuplarattaita tarvita, varovaisena toiveena kun meillä oli kolmen vuoden ikäero lapsille. Vielä raskauden alkumetreilläkin olin samaa mieltä, vauva kulkisi vaunuissa ja isoveli jalkaisin, tai vaihtoehtoisesti isoveli rattaissa ja vauva kantorepussa.

Käytännössähän tällä hetkellä pian kolme vuotta täyttävä Veikko kyllä jaksaa hyvin kävellä, kodin lähistöllä ulkoillessa ei rattaita ole käytetty vuoteen ja huvipuisto- ja eläintarhareissuillakin rattaat ovat kätevät lähinnä tavarankuljetukseen, mutta kyllä niihin välillä hypätään huilaamaankin.

Mutta sitten ne aikuisten asiat. Kun ollaan vaikka ostoskeskuksessa vaateostoksilla, istuu lapsi aina rattaissaan. Varmasti jaksaisi kävelläkin, mutta itse en jaksa juosta vilkkaan lapsen perässä pitkin kauppoja, kun haluaisin keskittyä itse asiaan miksi sinne kaupoille ollaan lähdetty. Ja koska lapsi on tottunut tähän tapaan ja tyytyväisenä rattaissa matkustaa, ollaan me näin edelleen toimittu. 

Niinpä olenkin tässä kesän aikana tullut siihen tulokseen, ettei me sittenkään taideta pärjätä ilman niitä tuplarattaita…

Käytännöllisimmältä ja järkevimmältä tuntuisi malli, jota voisi fiksusti käyttää pelkästään yhdelläkin lapsella, perinteinen kahden rinnakkain istuttava malli ei siis käy meille. Ja ikäeron takia tietenkin vauvalle pitää olla vaunukoppa (jonka myöhemmin voi vaihtaa istuimeksi) ja isoveljellä ratasituin.

Tähän mennessä olen luullut, että ainoa vaihtoehto on (kylläkin aivan ihana) Bugaboon Donkey Duo, kunnes törmäsin Stokken Crusiin! En ole oikein ikinä tykännyt noista päällekkäin istuttavista malleista, mutta tuo vaan nyt tuntuisi ihan huippuhyvälle meidän tarpeisiin!

Bugiksissahan saa toisen istuimen tilalle vaihdettua tavarakorin, joten menee hyvin yhdelläkin lapsella ja Stokken rattaissa tietenkin helposti voi jättää alakerran sisaristuimen pois. (Muitakin malleja saa mieluusti ehdottaa, nuo ovat vain ne mitä itse olen löytänyt!)

Stokke, Bugaboo

Minkä ikäiseksi teillä on ollut rattaat käytössä? Onko jollain kokemusta noista Stokken rattaista, minkä kokoinen lapsi sinne alakerran sisaristuimeen mahtuu?

Veikko on ikäisekseen ehkä hippasen pikkuinen, ei ainakaan mikään isokokoinen, joten siinä mielessä toivoisin että tilaa vielä riittäisi tuolla alhaalla…

Nyt pitäisi vaan osata päättää kuinka tarpeelliset nuo rattaat meille olisivat, pärjätäänkö kuitenkin ilman vai onko ne ihan välttämättömät. 

Meillä puhutaan nyt päivittäin (ja monta kertaa päivässä) leikkimökistä, ja siksikin pitäisi nyt priorisoida, kun niitä tonnin parin ostoksia ei luonnollisesti voi kovin montaa tehdä pienen ajan sisällä… ;)

Tosin leikkimökkiasiaan luulin keksiväni loistavan ratkaisun, kun ehdotin miehelle eilen illalla, että tehdään toistaiseksi leikkimökin korvikkeeksi pieni leikkijätskikioski pihalle ja mieskin innostui ajatuksesta. Aamulla idean kuultuaan lapsi tuumasi, ”En tarvitse sellaista. Haluan leikkimökin. Ison leikkimökin”… Me nyt julmasti kuitenkin aloitettiin samantien (huomattavasti pienemmän budjetin) kioskinikkaroinnit, toivottavasti mieli muuttuu kun sinne pääsee leikkimään ;) 

Nyt saa heitellä kaikenlaisia vinkkejä tuplarattaisiin liittyen!