ELÄINTEN VANHAINKODISSA VIERAILULLA

Me tehtiin Veikon kanssa pieni viikonloppuretki mummin luo, ja ehdittiin parissa päivässä taas monenmoista, kuten nyt vaikkapa vierailla aivan ihanassa eläinten vanhainkodissa!

Veikon M&T kummit puhuivat Ylistaron Wanhasta Markista jo viime kesänä, ja vihdoin tänään me ehdittiin tuolla käväistä. Aivan ihanassa pohjalaisessa pihapiirissä toimiva eläinten vanhainkoti on Suomen ainoa, ja kodin tuolta on saanut jo usea sata eläinvanhusta.

Aurinkoisena sunnuntaipäivänä paikalle oli saapunut moni muukin nauttimaan lämminhenkisestä tunnelmasta ja vapaana kulkevista eläimistä. Tuolla todellakin suurin osa eläimistä kulki vapaana ja moni tuli itse rapsutettavaksi. Varsinkin eräs sinnikäs kukko ei meinannut jättää meitä rauhaan, vaan kierteli jätskin toivossa niin kauan kunnes jätskituutit oli syöty ;)

Veikon suosikki taisi olla aasi, jota olisi kovasti tehnyt mieli syöttää, mutta jännitys vei aina lopulta voiton.

Pihapiiristä löytyi myös pari polkuautoa, hiekkalaatikko leluineen, ja päivän ehdottomaksi hitiksi noussut… leikkimökki :D

Meillähän tuo Veikon leikkimökki-innostus on lähtenyt naapurista, jonne ilmestyi ihana leikkimökki kioskiluukkuineen. Niinpä lapsi olikin superonnellinen kun Wanhalta markilta löytyi sekä leikkimökki, että leikkikassakone, ja näistähän sai jo kelpo kauppaleikit aikaiseksi.

Onneksi tähän leikkimökki-kioski-ihastukseen on nyt (ainakin toivottavasti) tulossa pientä helpotusta, kun leikkimökin sijaan issee nikkaroi pihalle pikkuisen jäätelökioskin. Jätskikioskin tekoahan aloitettiin tasan viikko sitten, mutta tässä on nyt ollut muutamia hidasteita matkassa, kuten työviikkoa ja vauvanhuoneen tapetointihommia. Nyt kuitenkin kioski alkaa olla siinä mallissa, että taidetaanpa päästä huomenna viettämään jätskikioskin avajaisia!