PIENEN BUDJETIN JÄÄTELÖKIOSKI KUORMALAVOISTA

Niinkuin olenkin kertonut, on lapsi höpötellyt lakkaamatta leikkimökistä, siitä saakka kun naapurin tyttö sai sellaisen syntymäpäivälahjaksi, ja Veikko pääsi mökkiä testaamaan.

Niin kivalle kun se leikkimökki kuulostaakin, on meillä nyt tälle kesälle vielä niin paljon muutakin hankittavaa, tuplarattaita, pihahommia, sisustushommia.., että päätettiin korvata leikkimökki pikkuisella jätskikioskilla ja katsellaan sitä leikkimökkihommaa sitten ensi kesänä.

Naapurin leikkimökissähän on parvisängyn lisäksi parasta kioskiluukku ja kassakone, joten arvelin että mukavat leikit saadaan kioskissakin aikaan. Eikä ihan pieleen mennyt, tänään kun vihdoin saatiin viettää jätskikioskin avajaisia, ei koko päivänä oikeastaan muuta olla leikittykään.

Jennin Juhlahuuma-blogista löytyi supersöpö jäätelökioskin malli, ja vähän samantyylistä lähti issee meille toteuttamaan. Tarkoituksena oli tällä kertaa selvitä mahdollisimman pienellä budjetilla, ja runko tehtiin vanhoista kuormalavoista, joita isseen töistä kätevästi löytyi.

Noista lavoistahan tuunaillaan monenmoista, ainakin sohvapöytää, sängynpäätyä ja terassin sohvaa olen nähnyt niistä tehtävän. Itselle ne on töiden puolesta jotenkin niin arkisia, ettei mikään lava-DIY-hommeli ole kiinnostanut, mutta tähän projektiin ne sopi kyllä ihan täydellisesti!

Lavojen lisäksi tarvittiin muutama laudan pätkä tukipuiksi, vähän lautaa kattoa varten, pari mäntylevyä tasoiksi ja maalia kioskin viimeistelyyn. Nämä jouduttiin hakea rautakaupasta, mutta näistäkin selvittiin reilulla satasella. Leikkimökkiin kun saa budjetoida pari tonnia, niin tämä oli todellakin superedullinen vaihtoehto tälle kesälle! :)

Käytiin Veikon kanssa ostamassa kioskiin kassakone, vähän leikkiruokia ja niitä jätskejä tietty, ja ommeltiin viirinauha kattolippaan roikkumaan.

Vaikka kioski on nyt tarvikkeita myöten valmis, tuli heti muutamia juttuja mieleen, mitä me vielä sinne tarvitaan. Hämärtyviä iltoja varten olisi ihana ripustaa kattoon aurinkokennolla toimiva valosarja, ja Ikeassa on ollutkin tähän tarkoitukseen ihan täydellinen mustavalkoinen valosarja, joka on harmikseni loppuunmyyty! Myös jokin Open/Closed kyltti olisi hauska ja eteen täytyy hommata pieni pöytä jakkaroineen.

Onneksi lapsi itse ei osaa näitä pikkujuttuja kaivata, vaan leikit sujui vallan mainiosti uutukaisessa pikkukioskissa.

Juhlien aikaan kioskiin voi tietty kantaa ihan oikeita tarjottavia, varsinkin lapsien mielestä voisi olla hauska hakea herkut kioskin luukulta :)

Olipas muuten vaikea saada nättiä kuvaa kioskista, kun takaa loistaa naapuritontin rakennustyömaa! Kioski on sen verran isoa mallia, ettei sitä siirrellä paikasta toiseen, vaan kököttää tuossa samassa kohdassa, joten osasta kuvia olen tökerösti pikselöinyt taustaa… Mutta kuvitellaan sinne taakse tuuhea ja peittävä pensasaita, millainen varmasti ensi kesänä päästään istuttamaan :D

Maistuisikos jäätelö tällaisesta kioskista?