RASKAUSASU VUODELTA 2011 JA ÄIDIN VIPA NEUVOLALÄÄKÄRI

Esikoista odottaessani halusin pärjätä mahdollisimman vähällä määrällä varsinaisia raskausvaatteita, ja hankkia enimmäkseen vaatteita ihan normaaliosastoilta, sellaisia millä olisi sitten käyttöä myös raskausajan jälkeen.

Niinpä kesä 2011 tuli hiihdeltyä leggareissa ja muutamassa mekossa tai tuninkassa, mutta arvatkaapas jäivätkö nuo vaatteet käyttöön raskauden jälkeen…

Raskausajan vaatekaappi oli sen verran suppea, että kyllästyin ihan totaalisesti jokaiseen raskausaikana käyttämääni vaatekappaleeseen! Leggarit taisivat lentää suoraan roskikseen, mutta mekot jostain ihmeen syystä säästin, vaikkakin arkistoin ne odottamaan mahdollista uutta raskautta. 

Tällä kertaa olenkin surutta panostanut oikeisiin äitiysvaatteisiin, ja yhdistellyt niitä masulle sopiviin normaalivaatteisiin. Tänään kuitenkin päälle päätyi ekalta raskauskerralta säästetty mekko, leggareihin (joita en olisi kolme vuotta sitten kuvitellut enää ikinä käyttäväni) yhdistettynä. Ehkäpä näitä mekkoja tulee sittenkin vielä (raskausaikana) käytettyä, vaikka liputan kyllä edelleen niiden oikeiden äitiysvaatteiden puolesta. 

Tänään, raskausviikolla 31+1, oli kovasti odotettu lääkärineuvola, joka olikin tämän raskauden viimeinen. Vauvan vointia tarkasteltiin ultralla ja kaikki näytti olevan pikkuisella oikein hyvin. Toivoin saavani vauvasta jotain kokoarviota, ja muutaman mittailun jälkeen saatiin tämänhetkiseksi arvioksi n. 1500g, ja jos samalla käyrällä jatketaan, olisi vauva lasketun ajan paikkeilla n. 3200g. Varmaan aikas samankokoinen vauva on siis luvassa, kuin isoveljensäkin oli syntyessään :)

 T-paita Vero Moda // Farkkumekko Vero Moda (vuodelta 2011) // Leggarit Mamalicious // Kengät Converse // Kuvausrekvisiittana Topi 13-v

Meillä on viikonloppusuunnitelmissa vähän päivittää Veikon huonetta, joten ensi viikolla luvassa lastenhuonepostausta! Pientä edistystä on tiedossa myös vauvanhuoneeseen, joten pian päästään kurkistamaan varmasti sinnekin :)

Välikausivaatteista tulossa postausta vielä tällä viikolla, joten pysykäähän kuulolla! :)