KOTIINTULOVAATTEET VAUVALLE – CHECK!

(Raskaus)viikkojen vieriessä eteenpäin, alkaa olla aika hoitaa viimeisetkin vauvan tuloon liittyvät rästihommat pois. Tänään muuten ollaan viikolla 35+1, joten enää kaksi viikkoa ja yksi päivä päälle, niin ollaan lukemissa jolloin Veikko syntyi! Jaiks!

Eilen me käytiinkin Veikon kanssa tekemässä pieni shoppailureissu Ideaparkiin, ja ostettiin vauvalle kotiintulovaatteet. Aivan kuten kolmisen vuotta sitten, tälläkin kerralla maanläheiset värit vastasyntyneelle houkuttelivat eniten, ja aikas suloinen nallekarhusetti me saatiin kasaan.

Lindexiltä löytyi raidallinen body, velourhousut ja neuletakki ja H&M:ltä ostettiin pörröinen nallehaalari pikkuisen ensimmäiseksi haalariksi. Tuota haalari on kyllä ollut valikoimassa jo pitkään, meillä nimittäin odottelee juuri samainen haalari pari kokoa isompana Veikon vanhojen vaatteiden joukossa. Jo kesällä ostettu Reiman villamyssy on niin söpö, ettei me parempaa hattua alettu tähän settiin edes etsimään, vaan tuolla ihanalla nallenkorvahatulla tullaan sairaalasta kotiin.

Kaikki vaatteet ostettiin koossa 50cm, joka ainakin Veikolle oli sopivan kokoinen kuukauden päivät. Tietty jos tämä vauveli päättää pysytellä yksiössään loppumetreille saakka, taidetaan me tehdä uusi ostoreissu ja katsellaan toiset kotiintulovaatteet varmuuden vuoksi myös kokoa isompana ;)

Body Lindex // Neuletakki Lindex // Pöksyt Lindex // Myssy Reima/Lekmer // Sukat Name It // Haalari H&M

Jos ilmat tästä kovin viilenevät, niin sitten saatetaan vaihtaa nallukkahaalari välikausihaalariin (siitä lisää myöhemmin), mutta toisaalta tuolla hallehaalarillakin varmasti automatkat pärjää hyvin jos lisäksi otetaan mukaan peitto tai lämpöpussi turvakaukaloon.

Nuo vastasyntyneiden vaatteet on kyllä aivan käsittämättömän pieniä! Miten ne näyttääkin niin minikokoisilta, ja vieläkin muistan, miten suuren suurilta ne kuitenkin alkuun näyttivät ainakin Veikon päällä. Eikä haittaa ollenkaan, etteivät ne mahdu kuin korkeintaan muutaman viikon, sen jälkeen ne kaikkein ihanimmat voi tallettaa muiden vauvamuistojen joukkoon. ♡

PS! Maanantain postauksesta löytyvä alekoodi Crocsille on voimassa vielä tänään, joten jos syys- ja talvikengät on hankkimatta, hyödynnä toki -20% alekoodi Crocsin verkkokauppaan! Alen saat koodilla KARKKI20 

Tällä hetkellä näyttäisi olevan myös ilmaiset postarit, joten nyt kantsii laittaa tilausta eteenpäin :)