MITÄ PUKEA ÄIDILLE RASKAUDEN JÄLKEEN? SIS. ALEKOODIN RASKAUS- JA IMETYSVAATTEISIIN!

Ensimmäisen raskauden aikana en hankkinut juurikaan varsinaisia raskausvaatteita, ja imetysvaatteetkin jäivät aikas minimiin. Vauvan ruokinta hoitui normipaitaa käyttäessä helmat korviin -tekniikalla, jolloin yleisillä paikoilla ruokintapaikkana oli luonnollisesti ravintolan tai kahvilan pöydän sijaan lastenhoitohuone, aka vessa…

Tällä kertaa halusin tehdä kaiken toisin! Hankin jo alkuraskaudessa kunnollisia raskausvaatteita, enkä voisi olla tyytyväisempi päätökseeni. Kunnon äitiysvaatteet yhdistettynä raskauteen sopivilla tavallisilla vaatteilla tekivät pukeutumisesta helppoa ja mukavaa.

Raskausvaatteitakin tärkeämmiksi koen imetysvaatteet, sillä nyt riitti vessassa syöminen! 

Sain valita Ratkiriemulta pari vaatetta ja halusin ehdottomasti kartuttaa imetyspaitavalikoimaani. Suurimmaksi osaksi imetyspaidat ovat luukullisia tai valekietaisumalleja. Joskus ajattelin, että luukulliset paidat ovat vähän hölmön näköisiä, suorastaan huutavat olevansa imetysvaatteita. Kuitenkin jo alkuraskaudesta tilasin Ratkiriemulta Boobin luukullisen imetyspaidan ja yllätyin, ettei paidan ollessa päällä sitä luukkua edes huomannut! Niinpä valitsin nytkin Boobia, tällä kertaa pitkillä hihoilla.

Nyt kun olen käyttänyt muutaman viikon näitä luukullisia, kuin myös niitä valekietaisumalleja, liputan ehdottomasti näiden luukullisten puolesta! Tietenkin nämä on makuasioita, mutta itse koen, että näitä on helpompi käyttää, ja näiden kanssa imetys sujuu huomaamattomammin. Boobin paidat ovatkin olleet ahkerassa käytössä, suoraan pyykkinarulta käyttöön… Materaali näissä on myös ihanan pehmoinen ja joustavan materiaalin ansiosta näitä voi käyttää jo raskausaikana.

Niin paljon, kuin niistä äitiysvaatteista tykkäsinkin, en halunnut masuresorillisia farkkuja enää raskauden jälkeen käyttää. Mutta mutta… arvatenkaan kaikki raskauden aikana kertyneet viisitoista kiloa eivät sinne synnytyssairaalaan jääneet, eivätkä vanhat farkut taida tällä hetkellä nousta polvia korkeammalle. Niinpä masuresoreissa on tullut kuljettua edelleen.

Ratkiriemulta löytyi kuitenkin jotain ihan superia! Mamaliciouksen farkut, jotka ovat tarkoiteut raskauden jälkeiseen aikaan! Ihanan joustavat jeggingsit, joiden vyötäröltä löytyy molemmin puolin venykkeet. Nämä sopivat hyvin myös alkuraskauteen, joten ehdottomasti kannattaa hankkia jo silloin, niin käyttöikä on maksimoitu. 

Ratkiriemu tarjoaa nyt lukijoilleni mukavan -20% alekoodin äitiysvaatteisiin!

Koodi on: äitiys-20%

-20% alen saa normaalihintaisista äitiysvaatteista kun tilaussumma ylittää 100 euroa. Voimassa sunnuntaihin 2.11.2014 asti. Mikäli tilauksesta palauttaa ja alennukseen oikeuttavien tuotteiden loppusumma jää alle 100e, alennuksen menettää. Voit käyttää vain yhtä koodia tilausta kohden.

Ratkiriemun nettikauppa on myös täysin uudistunut, joten kannattaa käydä kurkkaamassa! Äitiysvaatevalikoimaa on runsaasti, ja lapsille löytyy monet ihanat merkit, talviulkoiluun esimerkiksi Molo kids, Mini a Ture ja Racoon, sekä ihanat Fredriksonin hatut.

Alle keräilin muutamia omia suosikkejani, mm. tuo Mamaliciouksen äitiyshuppari löytyy minulta, ja se oli loppuraskauden ehdoton suosikkivaatteeni. 

Alekoodin lisäksi kannattaa hyödyntää jo valmiiksi alennetut hinnat, ainakin imetysmekkoa löytyy puoleenhintaan ja monet Boobin imetyspaidatkin ovat alennuksessa!

Millaisia vaatteita te suositte raskausaikana ja raskauden jälkeen?

Yhteistyössä Ratkiriemu

VAUVA VILLASUKASSA & TOUKKAPUSSISSA

Mummi toi vauvan ollessa muutaman päivän ikäinen, tuon hauskan villasukan, jonka osa onkin varmasti jo bongannut Karkkipurkin instagramista (@annikakarkkipurkki). 

Kun vauva vielä nukkuu suurimman osan ajasta, on tuommoinen kapalomainen lämmin sukka mitä parhain asuste ja extrana vielä hauskan ja supersöpön näköinen!

Isomummo puolestaan oli neulonut tuon alla olevan ihanan toukkapussin, joka on kiva vaihtoehto villasukalle, ja bonuksena tässä on myös huppu päätä lämmittämään.

Yöllä vauva nukkuu ohut trikoinen yöpuku päällä saman peiton alla meidän vanhempien kanssa, ja aamulla on ihana sujauttaa unenlämpöinen vauva yöpuvussaan toukkapussiin tai villasukkaan. 

Ja molemmat toimivat hyvin päivävaatteidenkin kanssa, ja tuntuu, että vauva jopa nukkuu päikkärit paremmin tuommoissa pussukassa, joka on kuin kapalo vauvan päällä.

Villasukan mummi oli tilannut täältä, ja samasta paikasta onnistuu myös toukkapussienkin tilaaminen! Ja jos kutimet pysyvät omassa kädessä, niin varmasti googlettamalla löytyy myös ohjeita molempiin :)

Onkos jollain muulla ollut jättisukkaa tai toukkapussia vauvalla käytössä?

HOPEN JA KARKKIPURKIN JOULULAHJAKERÄYS – LÄHDE MUKAAN TUOMAAN JOULUMIELTÄ!

Tuttuun tapaan tähän aikaan vuodesta alkaa joulumainoksia tipahdella postilaatikkoon. Monessa lapsiperheessä on saatettu jo kirjoittaa lahjatoiveita Joulupukille, ehkä ensimmäiset paketit on jo ostettukin?

On kuitenkin paljon lapsiperheitä, joilla ei ole lainkaan mahdollisuutta joululahjojen ostoon. 

Muutama viikko sitten Tampereen Hope-yhdistykseltä tiedusteltiin, haluaisinko järjestää blogissani joululahjakeräyksen Tampereen Hopelle. Kävin tutustumassa Tampereen Hopen tiloihin ja toimintaan, ja halusin ehdottomasti lähteä tähän mukaan!


Viime vuonna Minityyli järjesti vastaavan joululahjakeräyksen, ja Tampereen Hopen asiakasperheille jaettavia joululahjoja kertyi huikeat 250 pakettia! Pirkanmaalla Tampereen Hope avustaa noin tuhatta lasta vuosittain, joten toivottavasti me saadaan iso lahjapotti kasaan tänäkin vuonna.

Haastan mukaan yhteistyökumppanini sekä muut yritykset!

Lähde mukaan tuomaan joulumieltä, lahjoittamalla joululahjakeräykseen. Kaikki lahjoitukset otetaan ilolla vastaan! Keräyksen jälkeen teen postauksen, jossa mainitsen kaikki lahjoittaneet yritykset.

Ota yhteyttä karkkipurkkiblogi@gmail.com, niin kerron miten voit toimittaa lahjoituksesi.

Haastan mukaan muut bloggaajat sekä kaikki teidät lukijat!

Mukaan voit lähteä yhdellä tai useammalla lahjalla. Joululahja voi olla itse ostamasi, tai vaikka uusi vaate tai lelu, joka ei koskaan päätynyt oman lapsesi käyttöön. 

Lahja voi olla esimerkiksi lelu, vaate, peli, elokuvalippu tai vaikka värikynäpaketti… Kaikki pienetkin lahjoitukset otetaan ilolla vastaan! 

Bloggaaja, voit tehdä omassa blogissasi postauksen, jossa kerrot Hopen ja Karkkipurkin joululahjakeräyksestä ja halutessasi esittelet oman lahjasi keräykseen. 

Lahjoituksia otetaan vastaan marraskuun loppuun asti. 

Lähetä viestiä karkkipurkkiblogi@gmail.com, niin saat lisätietoja miten voit lahjoitukset toimittaa. Jos viet lahjoituksesi suoraan Tampereen Hopen toimipisteelle, niin muista mainita että kyseessä on Hopen ja Karkkipurkki-blogin joululahjakeräys, niin Hopella osaavat laittaa lahjat oikeaan pinoon :)

Mikä on Hope?

Hope on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton vapaaehtoisjärjestö, joka toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope tarjoaa konkreettista apua vähävaraisille ja äkillisen kriisin kohdanneille lapsiperheille sekä huostaanotetuille lapsille. Hope jakaa tavaralahjoituksia, harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Lisää Hopen käytännön toimista voit lukea täältä.

Joululahjakeräyksen lisäksi voi jokainen meistä auttaa myös muulla tavoin. 

Voit lahjoittaa omia tai lastesi hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita, kenkiä, leluja, harrastusvälineitä. Voit myös ilmottautua vapaaehtoiseksi, tehtäviä on laidasta laitaan aina tavaralahjoitusten lajittelusta asiakkaiden kohtaamiseen. Hopen toimipisteiden yhteystiedot löydät täältä.

Lähdethän sinäkin mukaan tekemään hyvää ja tuomaan joulumieltä lapsille!