HOPEN JA KARKKIPURKIN JOULULAHJAKERÄYS – LÄHDE MUKAAN TUOMAAN JOULUMIELTÄ!

Tuttuun tapaan tähän aikaan vuodesta alkaa joulumainoksia tipahdella postilaatikkoon. Monessa lapsiperheessä on saatettu jo kirjoittaa lahjatoiveita Joulupukille, ehkä ensimmäiset paketit on jo ostettukin?

On kuitenkin paljon lapsiperheitä, joilla ei ole lainkaan mahdollisuutta joululahjojen ostoon. 

Muutama viikko sitten Tampereen Hope-yhdistykseltä tiedusteltiin, haluaisinko järjestää blogissani joululahjakeräyksen Tampereen Hopelle. Kävin tutustumassa Tampereen Hopen tiloihin ja toimintaan, ja halusin ehdottomasti lähteä tähän mukaan!


Viime vuonna Minityyli järjesti vastaavan joululahjakeräyksen, ja Tampereen Hopen asiakasperheille jaettavia joululahjoja kertyi huikeat 250 pakettia! Pirkanmaalla Tampereen Hope avustaa noin tuhatta lasta vuosittain, joten toivottavasti me saadaan iso lahjapotti kasaan tänäkin vuonna.

Haastan mukaan yhteistyökumppanini sekä muut yritykset!

Lähde mukaan tuomaan joulumieltä, lahjoittamalla joululahjakeräykseen. Kaikki lahjoitukset otetaan ilolla vastaan! Keräyksen jälkeen teen postauksen, jossa mainitsen kaikki lahjoittaneet yritykset.

Ota yhteyttä karkkipurkkiblogi@gmail.com, niin kerron miten voit toimittaa lahjoituksesi.

Haastan mukaan muut bloggaajat sekä kaikki teidät lukijat!

Mukaan voit lähteä yhdellä tai useammalla lahjalla. Joululahja voi olla itse ostamasi, tai vaikka uusi vaate tai lelu, joka ei koskaan päätynyt oman lapsesi käyttöön. 

Lahja voi olla esimerkiksi lelu, vaate, peli, elokuvalippu tai vaikka värikynäpaketti… Kaikki pienetkin lahjoitukset otetaan ilolla vastaan! 

Bloggaaja, voit tehdä omassa blogissasi postauksen, jossa kerrot Hopen ja Karkkipurkin joululahjakeräyksestä ja halutessasi esittelet oman lahjasi keräykseen. 

Lahjoituksia otetaan vastaan marraskuun loppuun asti. 

Lähetä viestiä karkkipurkkiblogi@gmail.com, niin saat lisätietoja miten voit lahjoitukset toimittaa. Jos viet lahjoituksesi suoraan Tampereen Hopen toimipisteelle, niin muista mainita että kyseessä on Hopen ja Karkkipurkki-blogin joululahjakeräys, niin Hopella osaavat laittaa lahjat oikeaan pinoon :)

Mikä on Hope?

Hope on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton vapaaehtoisjärjestö, joka toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope tarjoaa konkreettista apua vähävaraisille ja äkillisen kriisin kohdanneille lapsiperheille sekä huostaanotetuille lapsille. Hope jakaa tavaralahjoituksia, harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Lisää Hopen käytännön toimista voit lukea täältä.

Joululahjakeräyksen lisäksi voi jokainen meistä auttaa myös muulla tavoin. 

Voit lahjoittaa omia tai lastesi hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita, kenkiä, leluja, harrastusvälineitä. Voit myös ilmottautua vapaaehtoiseksi, tehtäviä on laidasta laitaan aina tavaralahjoitusten lajittelusta asiakkaiden kohtaamiseen. Hopen toimipisteiden yhteystiedot löydät täältä.