KUVAKUULUMISET

Tähän alkuun ensin tsiljardi kuvaa, ja lopussa muutama sananen meidän viime päivistä.

Keväistä joulusäätä vihertävine peltoineen, lumisia maisemia ja paukkupakkasia, jouluruokaa ja suklaaövereitä (monikossa joo), ulkoilua, yhdessäoloa, tonttukoulua, pelailua, uusilla leluilla leikkimistä ja totaalista lomamoodia. Ainakin sellaista on meidän viime päiviin kuulunut.

Me reissattiin joulunviettoon mummin luo Etelä-Pohjanmaan aakeille laakeille ja jatkettiin siitä sitten pohjoista kohti Veikon kummien, eli siskoni luo Lapin lumisiin maisemiin. Käytiin ekaa kertaa Santaparkissa, jonne oon haaveillut pääseväni monta kertaa, mutta joka sattui vasta nyt olemaan samaan aikaan auki, kun me oltiin maisemissa. 

Ollaan nautittu oikeasta talvesta ja toivottu, että saataisiin vähän lunta eteläänkin. Raahattiin kuitenkin Veikon joululahjaksi saama rattikelkka Lappiin mukaan ihan varmuuden vuoksi, kun lumitakuu oli taattu sillä suunnalla.

Parasta tietenkin näissä päivissä on ollut seura, voisipa näitä lomia pitää useamminkin!

Nyt meillä alkaa olla loma loppusuoralla ja kohta matkataan kotiin katsomaan, olisiko ne vipatkin jouluksi tilatut lahjat jo tipahtaneet postilaatikkoon, hah. Ensin varmaan pestään sata koneellista pyykkiä ja sitten aletaan miettimään, että mitähän kivaa me keksittäisiin uuden vuoden aatolle!

Loppuun muistuttelen vielä, että Karkkipurkin lukijat saavat -25% alennuksen Crocsin verkkokaupasta koodilla: CROCSFI25 ja tuo koodi käy myös alennettuihin tuotteisiin! Nyt kannattaa laittaa koko perheen kenkäasiat kuntoon, sillä aleprossat on parhaimmillaan -60% ja tuon -25% alekoodin kanssa ei kengille enää jää paljoa hintaa! Crocsin verkkokauppaan pääset tästä.

Mitäs te meinaatte tehdä uuden vuoden aattona?

Sis. mainoslinkin

PARHAAT ALEVINKIT!

Heippa pitkästä aikaa! Mullahan sitten lopulta tuli niin kiire joulun viettoon, etten missään välissä ehtinyt käydä päivittämässä blogiin joulukalenterin viimeistä luukkua, ja hyvät joulut jäi blogin puolella toivottamatta. Meillä on ollut tosi kiva joulu, enkä ole tosiaan konettakaan ehtinyt aikaisemmin avata, sillä olen joka ilta simahtanut samaan aikaan lasten kanssa, haha. Nyt tulin kuitenkin pikaisesti vinkkailemaan parhaita aletärppejä ja katsotaan, jos huomiselle saisin vähän meidän kuulumisiakin tänne laitettua.

Crocsilla on superhyvät alet käynnissä, ja tuohon ylle keräsinkin omia lemppareitani, joista meillä ollaan tykätty. Nuo alet ovat parhaimmillaan -60% ja blogini lukijat saavat vielä lisäksi -25% alen tuohon päälle koodilla CROCSFI25

Kannattaa siis tosiaankin käydä kurkkaamassa Crocsin valikoima ja tehdä huikeita löytöjä nyt, kun kokoja on vielä hyvin jäljellä! Ostoksille pääset tästä.

Babyshopilla on suuri ale meneillään ja nyt kannattaa kurkata varsinkin Mini Rodinit, sillä merkki on yleensä poissuljettu alekamppiksista, joten nyt on loistava tilaisuus hankkia Mini Rodinin vaatteita kivaan alehintaan! Myös Molon toppaa löytyy kivoilla aleprossilla, kuten muitakin ulkovaatteita.

Ostoksille pääset tästä.

Finnish Design Shopin ennakkoale on vielä tänään 28.12 voimassa, eli koodilla PRESALE15 saa kaikista normaalihintaisista tuotteista -15% alen. Tuota alea kannattaa hyödyntää, jos on jotain tiettyjä hankintoja ollut mielessä, sillä varsinaiseen aleen tulee vain osa tuotteista, eikä esim. tuttuja klassikoita tule yleensä aleen. Ostoksille pääset tästä.

Myös Booztilla on alet käynnissä ja omat lempparini löytyy lasten puolelta. Varsinkin talven toppaa kannattaa katsoa nyt alehintaan, mutta paljon muutakin alesta löytyy. Booztin lasten aleosastolle pääset tästä.

House of Brandonin alesta löytyy tosi paljon vaatteita naisille ja miehille, alen löydät täältä.

Kurkkaa myös nämä alet: Ellos, Lekmer ja Reima!

Mitäs teillä on aleostoslistalla?


Sis. mainoslinkkejä

LUUKKU 22 JA 23: HUPS

Hups, tiedättekös mitä? Mun suunnitelmat rennosta joulunodotuksesta, vailla stressiä toimi oikein hyvin viime metreille saakka, mutta nyt pitää kiirettä, hah! En kyllä vieläkään stressaa mistään, mutta viimeisiä asioita on juostu kaupoilla, pidetty yöllä salaista paketointipajaa, ja tietenkin jännätty, että ehtiikö ne kaikki netistä tilatut lahjat ajoissa perille. Niin ja vähän pakattu ja siivottu ja tehty listoja, että suurin piirtein kaikki jutut olisi kasassa.

Veikko on ihan innoissaan, tietenkin, ja hykertelee jo ajatukselle, kuinka jouluaattona mummin luona kaikki ihmettelevät, kun Veikko ja Joulupukki ovatkin jo vanhoja tuttuja, kun tapasivat viikonloppuna Särkänniemen Koiramäessä, haha.

Lahjatoiveita on kerrattu ja pohdittu, että mitähän se pukki mahtaa tuoda. Yllärikseni tärkein toive rattikelkan ohella onkin ”kultakone”, eli sellainen strassikoristeita tekevä vekotin. Onneksi nuo odotetuimmat löytyvät paketeista, ettei tarvitse enää lähteä kovasti toivottua lelua metsästämään.

Niin, kaiken tämän hässäkän keskellä en oo ehtinyt koneelle, ja eilinen luukku jäi välistä ja tämäkin luukku taitaa olla nyt pelkkää höpöttelyä. Koitan tulla vielä huomenna toivottelemaan hyvät joulut, ja nyt kiiruhdan pakkaamaan loput tavarat, että me ollaan ihan valmiita, kun postiauto on käynyt. Muuten me lähdettäisiin joulun viettoon ihan än yy tee nyt, mutta pari lahjaa on vielä postin matkassa, ja nyt vaan odotellaan ja toivotaan, että tulisivat sieltä tämän päivän postin mukana. 

Joko teillä on aloitettu joulun vietto?