VAUVAN KEVÄTKAMPPEET JA MUUMI-LEHDEN VOITTAJA

Heippa taas! Blogivihko olisi täynnä postausideoita odottamassa toteutumistaan, mutta en ole viime päivinä oikein ehtinyt tarttua kameraan. Tänään(kin) alkoi olla jo hämärää, kun napsin nämä kuvat, mutta eiköhän näistä nyt jotain selkoa saa. Olen muuten ihan innoissani, sillä ilmottauduin juuri Lightroom-kurssille! Tähän mennessä olen käyttänyt kuvien käsittelyyn netistä löytyvää Picmonkeya, mutta jo pitempään olen kaipaillut jotain vähän kattavampaa ja parempaa kuvankäsittelyohjelmaa, sellaista mikä ei suttaisi kuvien laatua huonommaksi… Moni on tuota Lightroomia kehunut, joten en malttaisi enää odottaa kevääseen, että pääsen sinne kurssille!

Vauvan kevätvaatteista on toivottu postausta, ja vaikka meillä vähän vaiheessa vielä kevätkamppeet onkin, niin ajattelin nyt kertoa mitä meiltä löytyy ja mitä olisi suunnitelmissa hankkia.

Tällä hetkellä kevätkamppeita löytyy nuo kuvassa näkyvät Molon fleecehaalari ja Molon pipo (saatu Babyshopista) ja Baby’s Only neuletakki (saatu PikkuVaniljasta), jonka kaveriksi ostin tuon suloisen Mini Rodinin pandapipon. Neuletakissa on puuvillavuori, ja se meneekin lämpiminä kevätpäivinä ihan takkina. Nämä on kyllä kaikki olleet jo käytössäkin, mutta keväämmällä näillä kuljetaan sitten ilman lämpöpussia.

Nyt pitäisi tehdä taas retki vaatehuoneeseen isoveljen vanhoihin vaatekätköihin ja katsoa löytyykö sieltä mitään kevääseen sopivaa, ja sen jälkeen tehdä loput kevätvaateostokset. 

Ainakin jokin ulkoiluhaalari tai -takki tarvitaan ja tuohon alle keräilin muutamia vaihtoehtoja. Nuo Mini A Turen haalarit ja takit on kyllä supersöpöjä ja Mini Rodinin picohaalari tietty aina varma valinta. Kollaasista löytyvät vauvaconssit ja Mini Rodinin pingviinitumput meiltä jo löytyykin.

Haalari // Pipo // Tumput // Converset // Takki // Tumput // Haalari

Ulkoiluhaalarin tai -takin lisäksi me tarvitaan jokin mukavan rento jumppis, sellainen mitä voi käyttää loppukeväästä ulkovaatteena pipon ja töppösten kanssa. Ebbeltä oli tullut aivan syötävän ihanan värisiä juttuja, kuten tuo alla oleva fleecehaalari. Siinä on muuten käännettävät hihan ja lahkeen suut, mikä on kätevää vauvan kanssa kun ei erillisiä tumppuja ja töppösiä välttämättä tarvitse.

Fleecehaalari // Pipo // Haalari // Töppöset // Haalari // Pipo

Jokos teidän vauvoilta löytyy kevätkamppeet tai mitä olette suunnitelleet hankkivan?


Muumi-lehden voitti Tiia – Askeleita perheenä, sinulle on tulossa pian sähköpostia!

Sis. mainoslinkkejä