ÄITIYSPAKKAUS 2015

Tänään julkaistiin vuoden 2015 äitiyspakkaus, ja tätä onkin jo monissa blogeissa tänään näkynyt. Jokos olette ehtineet kurkata mitä uusin pakkaus pitää sisällään?

Me haluttiin esikoiselle aikanaan äitiyspakkaus, ja muistan vieläkin sen jännittyneen ja odottavaisen fiiliksen, kun pakkauksen sai vihdoin hakea postista ja kun pakkausta pääsi ensimmäistä kertaa tutkimaan. Oli myös tosi kiva saada siinä vaiheessa raskautta jotain konkreettista hypisteltävää, viimeistään silloin ymmärsi, että meille ihan oikeasti tulee vauva!

Meillä käytettiin tuosta 2011 pakkauksesta eniten villahaalaria ja vanuhaalaria, ja ne on mun mielestä tässä uusimmassakin pakkauksessa tosi kivat! Muita lemppareita 2015 pakkauksessa on makuupussi, suloiset pupusukat ja -tumput, pupubody ja -potkarit, ihanat pöllövaatteet ja söpö eläinpussilakana, ja tuo itse laatikko on mielestäni ihana myös! Edelleen pakkauksesta löytyy myös paljon muuta tarpeellista tavaraa, kuten kynsisakset ja vesilämpömittari. Uutena pakkausessa on tänä vuonna nännivoide ja uutta on myös toppahaalarin malli, sen saa nimittäin nyt myös alaosastaan pussimaiseksi, mikä on tosi kiva juttu ja haalarin menee näin useamman kokoiselle vauvalle!

Jos meillä olisi nyt tämä äitiyspakkaus, uskoisin että lähes koko pakkauksen sisältö päätyisi käyttöön (viimeksi meillä jäi kestovaipat testaamatta). Ja vaikka jokainen vaatekappale ei olekaan omaan makuuni, niin mun mielestä on ihan hölmöä valkata ”rumimpia” vaatteita tai yökötellä pakkauksen sisällölle (tätäkin näkee!), kyseessä on kuitenkin ilmainen pakkaus mitä ei ole edes pakko ottaa vastaan. Varmasti on ihan mahdotonta koostaa pakkausta, joka miellyttää täysin jokaista, vaikka vaatteet olisivat mitä minirodinia tahansa.

Mitkä on teidän lemppareita vuoden 2015 äitiyspakkauksesta?

Oletteko te ottaneet äitiysavustuksen pakkauksena vai rahana?