DIY: ELÄINPURKIT

Jokakeväinen kaappiensiivousoperaatio on menossa, ja viikonloppuna on tullut nakuteltua paikalliselle facekirppikselle meille turhia juttuja. Samalla tein muutaman loistavan löydön, mä, joka en ikinä löydä kirppareilta mitään! 

Ekana silmiin osui viidellä eurolla vauvojen puinen leikkikaari, joka oli tarkoitus pikimmiten käydä Ikeasta ostamassa. Heti perään bongasin viidellätoista eurolla vain kerran kokeillun trikoisen kantoliinan, juuri sellaisen mitä en ole raskinut ostaa, koska olen ollut ihan varma, että myös meiltä se matkaa kerran kokeiltuna eteenpäin… (paristi olen sitä ehtinyt koittaa, eikä se taidakaan olla huti, vaan ihan hitti!) Kun näin vielä pussillisen sekalaisia muovieläimiä parilla eurolla, muistui mieleen aikanaan Pinterestistä bongattu idea maalatuista eäinpurkeista, ja melkein samalta istumalta lähdettiin hakemaan niin niitä eläimiä, kuin maalia ja liimaakin!

Söpöt eläinpurkit on tosi helppo tehdä. Muovieläimet liimataan pikaliimalla puhdistettuihin purkkien kansiin ja spreijataan pohjustusmaalilla. Kun pohjustusmaali on kuivunut, maalataan kannet ja eläimet halutun värisellä spraymaalilla. Ihan ekaksi haaveilin eri värisistä pastellisista purkkien kansista, mutta päädyin kuitenkin mattavalkoiseen välttyäkseni ostamasta muovikassillista spraymaalipurkkeja. Valkoisella sai spreijata kannet kolmeen-neljään kertaan, mutta jollain toisella värillä saattaisi riittää parikin kerrosta.

Me laitettiin nyt näihin pikkuisiin purkkeihin purkkaa ja karkkeja (saatiin jokin aika sitten Cloettalta maisteltavaksi kevään uutuuksia, ja olen ihan koukussa tuohon vihreään täysksylitoli-jenkkiin!), mutta näihin voi tietty laittaa ihan mitä vaan, vaikka säilyttää pikkuisia hamahelmiä.

Meille jäi noita eläimiä vielä reippaasti jäljelle, ja ajattelinkin että voitaisiin seuraavaksi tehdä vähän isompia purkkeja, joissa voi säilyttää vaikka värikyniä tai muita lapsen pikkutarvikkeita.