MUNKIT MINTTUSUKLAASYDÄMELLÄ

munkkiohje

Me keksittiin eiliselle sadepäivälle aika mukavaa ja makoisaa tekemistä, otettiin nimittäin pieni varaslähtö vappuun, ja paistettiin iso läjä munkkeja koko perheen voimin.

Viime vuonna me mentiin vähän helpomman kautta, kun nakattiin kaupan pakastealtaasta poimitut munkit uuniin. Maistuu nekin, mutta onhan nämä itse tehdyt nyt kuitenkin ihan sata kertaa parempia! Ai niin, näiden munkkien sisältä ei löytynytkään perinteistä hilloa, vaan suklainen ylläri…

Me sovittiin justiin, että munkinpaistosta tuli juuri meidän uusi vappuperinne ja ensi vuonna me yritetään muistaa laittaa se simakin ajoissa porisemaan! 

munkkiohje

munkkiohje

Munkit tehtiin Valion munkkiohjeella ja lisäilin vain minttusuklaanapit munkkien sisään.

Munkit minttusuklaasydämellä

Tarvitset:

50 g hiivaa

5 dl maitoa

2 munaa

2 dl sokeria

2 tl suolaa

1 rkl kardemummaa

n. 16 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl juoksevaa rasvaa

2 Cloettan minttutryffeli nappirullaa (+ yksi ylimääräinen, että voit napostella näitä munkkeja odotellessa)

paistamiseen 1 litra rypsiöljyä

munkkien pinnalle hienoa sokeria

Tee näin:

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita tasaiseksi. Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää lopuksi juokseva rasva.

Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta noin 40 pikkupullaa, ja nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle. Tee sormella kolo pullaan ja tökkää suklaanappi pullan sisään. Painele reikä takaisin umpeen ja jätä pullat kohoamaan liinan alle.

Kuumenna öljy valurautapadassa tai paksupohjaisessa teräskattilassa noin 170-180 asteiseksi. Öljy on tarpeeksi kuumaa, kun se ”alkaa liikkumaan” ja höyryää. Voit testata lämpötilaa paistamalla vaalean leipäpalan, sen tulisi ruskistua minuutissa, silloin öljy on oikean lämpöistä ja voit kääntää levyä pienemmälle. Öljyä tulee olla sen verran, että munkit mahtuvat kellumaan, eivätkä kosketa padan pohjaa.

Paista muutama munkki kerrallaan, käännä paiston puolivälissä. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla (tai jos et omista sellaista, niin käytä jotain muuta vastaavaa keittiövälinettä, vaikka varrellista juustoraastinhärveliä, kuten me, hah!) talouspaperin päälle.