EI SE SITÄ AINAKAAN KOTOA OPPINUT!

Se oli ihan tavallinen arkipäivä, aurinko paistoi ulkona, kokkailin meille keittiössä lounasta ja kolmevuotias touhuili omiaan olohuoneessa, kun olkkarista yhtäkkiä kajahti kirkkaalla kolmevuotiaan äänellä, ”Ai taakeli!”


Mun omaan arkiseen puhekieleen kirosanat sopivat yhtä hyvin kuin ketsuppi kermakakkuun, eikä miehelläkään ole tapana viljellä voimasanoja lapsen kuullen. Ja jos nyt joskus puhetta tuleekin vähän väritettyä kirosanoilla, ei tuo kyseinen ainakaan kuulu meidän vanhempien sanavarastoon. Niinpä kiiruhdin olkkariin tenttaamaan, että mitä sinä oikein äsken sanoit, mistä ihmeestä olet sellaisen sanan kuullut? Tiedätkös, että se on aika hölmö sana, niin ei kyllä kannata enää sanoa. Onko joku kerhossa sanonut niin? Tiukasta tenttaamisesta huolimatta lapsi ei oikein osannut antaa vastauksia, vähän epävarmasti vaan nyökytteli, että kerhossa varmaan juu.

Jatkoin matkaani takaisin keittiöön ruokapatojen ääreen, kun potkaisin varpaani kipeästi lipaston kulmaan, ”Ai saakeli!” kajahti huuliltani kuin tykin suusta. Niinpä niin, ei se sitä ainakaan kotoa oppinut…