KOTIIN

Neljäs yö takana Sairaalassa lastenosaston lattialla patjamajoituksella, kovin tutuksi tulleiden seinien sisällä. Enpä olisi arvannut tiistaina aamupäivällä, kun lähdettiin rohisevan vauvan kanssa käväisemään päivystyksessä, että reissusta tulee näin pitkä. Eilen oli kotiinlähtö jo aika hilkulla, joten toiveikkaana odottelen tämän aamun lääkärinkierrosta.

Kieltämättä, kaipaan jo vähän aika paljon:

  • Omaa sänkyä. Tai ihan vaan sitä, että saisi nukkua sängyssä.
  • Omaa peittoa ja tyynyä. Tai ihan mitä tahansa paksua peittoa.
  • Omaa jääkaappia ja sitä, että sinne voi kävellä koska tahansa.
  • Ulkoilua. 
  • Sitä kotona olevaa osaa perheestä.
Vaikka puolensahan täällä olossakin on:

  • Ei tarvitse itse kokata, ei edes omaa voileipäänsä. Kunhan vaan kävelee sairaalan kahvioon. Myös kahvia löytyy jatkuvasti valmiiksi keitettynä. Sieltä samasta kahviosta. 

Ja ettei nyt kenelläkään tullut tästä väärää kuvaa, niin oikeasti täällä sairaalassa on asiat ihan mallillaan. Henkilökunta on ollut tosi mukavaa, vauvalle on tuotu leluja leikittäväksi, leikkitäti on käynyt pitämässä seuraa ja sairaalaklovnitkin ovat käyneet viihdyttämässä vauvaa saippuakuplineen. Isoveljelle on löytynyt vierailujen ajaksi pinkka dvd-elokuvia ja aina on joku ehtinyt pitämään seuraa vauvalle sillä välin, kun olen kipaissut sairaalaan kahvioon evästä hakemaan.

Toiveikkaana kuitenkin odotellaan, että vauva olisi jo terve ja me päästäisiin jatkamaan viikonlopun viettoa omaan kotiin.

Aurinkoista viikonloppua!