Meidän vauva alkaa olla jo lähempänä kymmentä, kuin yhdeksää kuukautta, joten otetaanpas tähän väliin vähän 9kk raporttia, ennen kuin siirrytään uusille kuukausille.
Yhdeksän kuukautta täytettyään vauva edelleen liikkui kierimällä paikasta toiseen, mutta ihan parasta oli, kun äiti nappasi kainaloista kiinni ja vauva sai sipsuttaa ympäri huushollia. Tätä huvia olisi jaksanut vaikka kuinka, ja turhaantui kun ei omin avuin päässyt yhtä hienosti viilettämään paikasta toiseen.
Ostettiin kokeeksi paikalliselta facebookkirppikseltä vaaleanpunainen kävelytuoli kympillä, ja johan aukesi uusi mielenkiintoinen maailma! Tottuneesti vauva purjehtii vekottimellaan pitkin kotia, ja ekaksi aina kurvaa katsomaan, olisiko isoveljen huoneen ovi auki, samalla olan yli iloinen virne kasvoillaan kuikuillen, että huhuu, huomaako kukaan mihin kielletyyn paikkaan olen menossa!
Mä oon pitänyt kävelytuoleja aikamoisina turhakkeina, mutta se olikin tosi kiva kapistus.
Nyt vauva nousee seisomaan tukea vasten ja osaa kontata. Ulkona konttaaminen on helpompaa, kuin sisällä liukkaalla laminaattilattialla, ja sisällä monesti vaihdetaankin lennosta vanhaan hyväksi havaittuun tyyliin ja edetään kierimällä, jolloin määrämpää tavoittuu nopskempaa. Ryömiminen meillä muuten skipattiin kokonaan!
Lempparihommia on taputtaminen. Alkuun aplodeja ei koskaan jaeltu pyydettäessä, vaan ainoastaan harkitusti kun siihen oli aihetta, kuten ruokailun jälkeen, tai silloin kun vauva sai jonkin tahtomansa asian läpi. Nykyään innostuu taputtamaan pyydettäessä, tai nähdessään muidenkin taputtavan, ja samalla taputusta tahditetaan ”ta ta ta” tai ”pa pa pa”.
Ei ole saanut vielä yhtään hammasta ja hiuksiakin on vähemmän puoleisesti, mutta taakse on alkanut kasvaa ihanaa valkoista haiventa hassuun pappatyyliin.
Tää tuntuu taas mun mielestä ihan parhaalta iältä, vauva osaa jo olla hienosti touhuissa mukana, mutta toisaalta on edelleen ihana pieni vauva.
Jos edellisellä vauvakierroksella kaikki oli uutta ja kaiken sai kokea ensimmäistä kertaa, on nyt kaikessa mukana pieni haikeus. Saan viimeistä kertaa imettää, tai nukkua pieni tuhiseva pötkäle kainalossa. Ajoittain mulle iskee kamala vauvakuume, jonka ymmärrän olevan vain haikeutta siitä, että tämä kaikki tapahtuu meille nyt viimeistä kertaa.
Ehkä sen takia en ole vielä edes miettinyt imetyksen lopettamista tai vauvan siirtämistä omaan pinnasänkyyn.
Aion nauttia tästä vauvavuodesta niin kauan kuin sitä kestää, ja pikkupötkylä (tai pökäle, kuten isoveljensä on sanonut, haha) saa nukkua meidän vanhempien välissä vielä pitkään. Siitäkin huolimatta, että välillä viereiseltä tyynyltä löytyy pienen nassun sijaan pikkuiset varpaat, ja toisinaan suurinta osaa sänkyä valloittaa poikittain keskellä parisänkyä tuhiseva vauva, samaan aikaan, kun itse koittaa mahtua johonki pieneen koloseen sängyn reunalle.
