PÄTKISTÄYTEKAKKU

Meillä oli viime viikonloppuna vielä yhdet synttärikahvittelut, ja tällä kertaa halusin tehdä kakun itse, kun bongasin niin kivan kuuloisen ohjeen. Vähän kyllä mietin, kehtaanko iskeä tuota kakun kuvaa tänne, mutta menköön, haha! Olkoon se vaikka muistuttamassa siitä, miksi mun kannattaa jatkossakin tilata kakut valmiina, jos haluan niille loistavan maun lisäksi myös katseenkestävän ulkonäön.

Koska olen jo todennut, että mun visioni ja toteutus jää aika kauas toisistaan, päätin tällä kertaa jättää koristeluhommat minimiin, ja suunnittelin lätkiväni kermavaahdon huolettomasti kakun kuorrutukseksi. Muuten hyvä idea, mutta ohjeenmukainen pari desiä ei kyllä riittänyt kuin kakun päälle, joten tästä tuli ny tämmöinen trendikäs naked cake, hah.

Kakku oli kuitenkin maistuva (ei kai pätkisten kanssa voi ikinä mennä pieleen?), ja vielä parempi se oli seuraavana päivänä.

Pätkistäytekakku


Pohja: 3 kananmunaa, 2,5 dl sokeria, 50 g sulaa voita, 1 dl maitoa, 3 dl vehnäjauhoa, 0,5dl kaakaojauhetta, 1 tl leivinjauhetta

Täyte: 2 dl vispikermaa, 250g maitorahkaa, 1 pussi pätkiksiä, 0,5 dl sokeria

Kostutus: 1,5 dl Valio Eila Latte minttu maitokahvijuomaa

Kuorrutus: 2 dl vispikermaa (tai jos halut kerman riittävän reunoillekin, tuplaa määrä)

Vaahdota kananmunat ja sokeri, lisää keskenään sekoitettu voisula ja maito. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan. Kääntele taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.

Vaahdota vispikerma ja sekoita joukkoon rahka, murustetut pätkikset ja sokeri. Lusikoi täyte jäähtyneen ja halkaistun kakkupohjan väliin, jonka olet kostuttanut kahvijuomalla.

Vaahdota lopuksi kerma kuorrutukseen ja levitä valmiin kakun päälle.

Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

Loppuun vielä kiva takkivinkki, nimittäin House of Brandonilla on tänään ja huomenna kaikki takit -20% alennuksessa koodilla: BHR987
Valikoimassa on tällä hetkellä tosi kivasti takkeja syksyyn ja talveen, joten kantsii hyödyntää tuo hyvä ale! Kauppaan pääset tästä.

Mukavaa keskiviikkoa!


Ps. Ja kaiken järkyttävän kakku-ulkonäön lisäksi tuossa kuvatekstissäkin on yksi kirjain liikaa. Aina ei vaan voi onnistua, haha!

Sis. mainoslinkin

KULING, KÄYTÄNNÖLLISTÄ ULKOILUUN LOISTAVALLA HINTA-LAATUSUHTEELLA

Tänään olisi luvassa sovituskuvia ja vähän infoa Kuling-merkin talvihaalareista, sekä fleecevuoratusta sadesetistä, joita pojat pääsivät testaamaan yhteistyössä Lekmerin kanssa.
Kuling on Lekmerin omaa tuotantoa, ja merkiltä löytyy käytännöllisiä ja kestäviä ulkoiluvaatteita lapsille, loistavalla hinta-laatusuhteella. Vaatteet on suunniteltu aktiivisille lapsille erityisesti laadukkuutta ja käytännöllisyyttä silmällä pitäen.

Veikolla on Kuling talvihaalari isojen mallistosta (koot 130cm asti), jonka valitsin kauniin tummansinisenä, mutta haalaria löytyy myös tyttömäisen lilaa ja aina toimivaa kokomustaa.

Noin 105cm pituisella Veikolla on haalarista koko 110cm ja mun mielestä haalari vastaa hyvin kokoaan. 

Haalarin vyörätöltä löytyy kuminauhasäätö, lahkeensuut voi säätää tarranauhoilla ja lumilukosta löytyy vielä kuminauhalenksut kengän alle laitettavaksi. Näissä kuvissa meillä on jätetty haalari vyötäröltä säätämättä, ja haalari on ihan kiva näinkin, mutta säätämällä vyötärön ja lahkeensuut saa haalarin juuri sopivan istuvaksi.

Toiminnallisesta haalarista löytyy kivasti ominaisuuksia. Hengittävässä, tuulen- ja vedepitävässä (vesipilari 10 000mm) haalarissa on teipatut saumat, haalari on vahvistettu polvien, takapuolen ja lahkeensuun kohdilta, lahkeista löytyy lumilukot ja haalarissa on hyvin heijastimia.

Vauvalla on vastaava haalari vauvamallistosta, Kuling vauvahaalari.

Vauvalla on tällä hetkellä pituutta 76cm paikkeilla ja haalari on kokoa 80cm. Tämäkin vastaa hyvin kokoaan, ei ainakaan mitenkään reilua mitoitusta ja kahden koon välillä pohtivia suosittelisin valitsemaan isomman koon.

Myös vauvan haalarista löytyy samoja huippuominaisuuksia, tämäkin on hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä (10 000mm), saumat on teipattu ja kulutukselle alttiit polvet on vahvistettu kulutuksenkestävällä materiaalilla. Haalarista löytyy heijastimet niin edestä, kuin takaa ja vetoketju ulottuu haaraan asti, jolloin haalari on helppo pukea ja riisua.

Veikko sai myös Kulingin fleecevuorellisen sadesetin, joka vaikuttaa ensituntumalta aivan nerokkaalta! 

Fleecevuoratuissa housuissa on kiinteänä tuollainen fleeceyläosa, jonka saa edestä vetoketjulla auki kokonaan ja olkapäillä on molemmin puolin tarranauhat, joilla on kätevä säätää yläosa juuri oikean kokoiseksi. Tuon fleecevuoren ja -yläosan ansiosta tämä sadesetti menee viileilläkin ilmoilla, eikä sisävaatteiden ja sadeasun väliin tarvitse pukea erikseen kerroksia.

Myös sadetakin sisältä löytyy kauttaaltaan fleecevuori, mikä tekee takista mukavan lämpöisen. Materiaali sadeasussa on mukavan pehmoista ja notkeaa, eikä ollenkaan jäykkää, kuten jotkut sadeasut tapaavat olla.

Sadeasussa on vahvistukset polvissa ja kyynärpäissä, mikä on kätevä ominaisuus varsinkin tässä iässä, kun ulkovaatteet ovat todella kovalla kulutuksella. Takista löytyy taskut, hupun saa tarvittaessa irti ja niin takista, kuin housuistakin löytyy hyvin heijastimia

Veikko on noin 105cm pitkä ja sadesetti on kokoa 110cm, eli samaa kokoa mitä meillä tällä hetkellä vaatteissa käytetään. Mun mielestä sadeasun mitoitus on aika reilua, ja tässä on reippaasti vielä kasvunvaraa, mutta hihojen- ja lahkeidensuun kuminauhojan vuoksi sadeasun voi silti ottaa jo heti käyttöön.

Settiä löytyy myös sinisellä ja lilalla takilla, mutta valitsin meille nyt kokomustan asun, mitä voi piristää värikkäillä asusteilla. …Siis vaikka tuommoisella iloisen kirjavalla mustavalkoisella pipolla, haha!

Mitäs piditte Kulingin ulkoiluvaatteista?


Yhteistyössä Lekmer

VIIKONLOPUN PARAS KENKÄVINKKI

Eilen jo ohimennen vinkkasinkin superhyvästä kenkäalesta, kun Crocsilla vietetään nyt ostoviikonloppua. Mutta nyt, kun ehdin kunnolla tutustua mistä on kyse, mun olikin ihan pakko palata tähän vielä oman postauksen kanssa!

Ostoviikonlopun aikana nimittäin suurin osa, siis lähes kaikki mallit myydään -30% alehinnalla. Ihan loistava tilaisuus laittaa koko perheen kenkäasiat kuntoon syksyä ja talvea varten.

Tuohon alle kollaasiin keräsin muutamia meidän perheen suosikkeja, jotka kaikki ovat nyt -30% alessa. Näiden lisäksi valikoimaan vielä jäikin mun omiakin lemppareita, mitkä tuohon aleen kuuluvat, mm. eilisessä postauksessa nähdyt ihanat korkeavartiset Colorlite saappaat!

Ylärivi: Lasten Crocslight Gust bootit oli Veikon viime talven lempparit. Kengissä on hauska valo, joka on lapsista tietenkin superhienoa, mutta tekee näistä myös turvalliset pimeään talvi-iltaan. Lasten Colorlite saappaat oli ehkä viime talven käytetyimmät kengät. Nämähän on varsinaisesti välikausikengät, mutta me pidettiin näitä läpi talven parempina kauppakenkinä. Lasten perinteistä Gust bootia löytyy monessa kivassa värissä, meillä ollaan ulkoiltu näissä kaksi viime talvea, ja villasukan kanssa näillä ollaan pärjätty myös kovilla pakkasilla.

Toka rivi: Aikuisten matalavartiset Colorlitet on tosi monikäyttöiset kengät, vedenpitävinä ne menee hyvin ulkoilussa, mutta kovasti UGG-bootseja muistuttavia kenkiä voi käyttää vaikka kauppa-asioilla. Naisten citykumppari ei varmaan esittelyjä kaipaa, mulla nämä sujahtaa jalkaan välillä kauppareissuille, vaikka ei edes sataisi, haha. Allcast Waterproof Duck bootit on ihan parhaat ulkoilukengät loskakeleille, ja leudoilla keleillä näillä talsii läpi talven.

Kolmas rivi: Balleriinakelit taitaa olla jo ohitse, mutta sisäkengiksi tai ensi vuotta odottamaan on nämä Marin Colorlite balleriinat ihanat. Allcast Luxe Duck bootit on superihanat talvikengät koville pakkasille. Näissä on sisällä ihana pehmoinen karvavuori, ja jyhkeästä ulkonäöstä huolimatta nämäkin ovat unelmankevyet, kuten Crocsit yleensäkin. Duet Busy Day Lace-up on tennari kuiville keleille. Ihanan pehmeät tennarit on kuin huomaamattomat tossut jalassa.

Alarivi: Ihanat Adela Foldover Fuzz Bootiet oli mun viime talven lempparikaupunkikengät, näitä löytyy myös mustana ja ruskeana. Isänpäivä mielessä kantsii kurkkia myös miesten puolelle, meillä nämä Wellie Rain Bootit on olleet tosi tykätyt kumpparit. Miehille löytyy myös oma malli tuosta suositusta Allcast waterproof Duck Bootista.

Kaikki postauksessa näkyvät kengät ovat tosiaan nyt -30% alessa, ja koko valikoiman löydät täältä



Joko teillä on syys- ja talvikengät hankittu, vai löytyikö tästä vinkkejä?


Sis. mainoslinkkejä