TUNNELMAA SYYSKOTIIN JA PARI ALEVINKKIÄ

Yksi parhaita juttuja syksyssä on, kun saa muhkeiden vilttien lisäksi ottaa kynttilät ja muun tunnelmavalaistuksen esille. Tai no, meillä on pallovalot roikkuneet olkkarin verhotangosta läpi vuoden, kun en ole niitä malttanut kerätä välillä pois, haha. Niin ja on meillä makkarissakin ollut pallovalot viime syksystä saakka, ne käy tosi kätevästi yövalosta, kun niistä tulee juuri sopivan himmeä valo. No mutta, kynttilät meillä oli sentään kerätty kesän ajaksi pois, hoho.

Nuo Iittalan Nappula-kynttilänjalat on mun mielestä aivan superihania. Meiltä löytyy nyt yksi valkoinen, mutta sille haluaisin ainakin pari kynttilänjalkaa kaveriksi. Nämä on nyt tässä kuussa Iittalassa -20% alennuksessa My Iittala jäsenille (jäseneksi voit liittyä täällä), joten nyt vaan pitäisi osata nopskaa päättää, mitkä värit on kaikkein kivoimmat. Tuo merensininen oli muuten puoleenhintaan, mutta muut värit on nyt tosiaan tuon -20%.
Valkoinen, keltainen ja messinki olisi aika kiva setti, vaikka toisaalta hillitympi valkoinen, harmaa ja musta voisi olla varmempi valinta.
Ellokselta bongasin pallovaloja, joita löytyi kolmessa eri värissä, tuon kollaasissa näkyvän lisäksi näitä oli kokovalkoisena ja sitten valko-harmaa-turkoosia.
Tuommoinen kollaasin vasemmasta yläkulmasta löytyvä koristevalosarja meillä oli viime talvena ulkona Veikon jätskikioskissa, ja samanlainen olisi kyllä sisällekin kiva, johonkin huolettomasti roikkumaan. Ja tuo kollaasista löytyvät timanttivalaisin ei nyt varsinaisesti ole koristevalo, mutta se oli vaan niiiin söpö, että oli pakko sekin tähän mukaan poimia. Elloksella muuten saa -40% tilauksen kalleimmasta tuotteesta sunnuntaihin 11.10 asti, joten kantsii käyttää etua vaikka noihin koristevaloihin, tai käydä kurkkaamassa muuten Elloksen valikoimaa.