PALASIA YKSIVUOTISKUVAUKSISTA

Kuvat: Piritta Lipiäinen

Me ollaan käyty Veikon kanssa joka vuosi Piritta Lipiäisen kuvattavana synttäreiden aikaan, ja koska halusin kuopukselle samantyyliset yksivuotiskuvat, löydettiin me jälleen itsemme tutulta studiolta Lempäälästä.

Eilen sainkin sähköpostiin kasan ihania synttärikuvia, ja oon vaan huokaillut ja ihastellut näitä. Omat lempparit kuvien joukosta jo löytyi, ja ne päätyvät olohuoneen valokuvaseinälle muiden lempparikuvien joukkoon.

Tykkään kuvata paljon itsekin, mutta haluan silti pitää kiinni tavasta viedä lapset edes kerran vuodessa ammattilaisen kameran eteen. Toki nyt isomman pojan päiväkotiarjen alettua saadaan vuosittain myös päiväkotikuvat (ja aikaisemmin tietty myös kerhokuvat), mutta ne on enemmänkin hauskoja muistoja siitä ajasta albumiin laitettavaksi, kuin niitä kuvia, joita laitettaisiin kehyksiin ja seinälle.

Me ollaan otettu synttärikuvien yhteydessä aina myös muutama perhekuva, mikä on mun mielestä ollut tosi kiva tapa. Aika harvoin muuten tulee otettua kuvia, joissa koko perhe on yhtäaikaa, ja varsinkaan sellaisia, jotka olisivat onnistuneita otoksia, haha.

Loppuun vielä pari kivaa alevinkkiä! Ainakin meillä on jo alettu miettimään joululahjahommia, ja Lego ja Disney-tuotteita löytyykin nyt -20-40% alella täältä*. The Brand merkin lastenvaatteita taas superhyvällä -50% alella löytyy täältä*.

Tykkäättekö te ottaa synttärikuvat itse, vai turvaudutteko ammattilaisen apuun?


Tähdellä merkityt mainoslinkkejä