UUTTA MAKKARIIN

Kirjoittelin muutama päivä sitten, että meillä olisi tarkoitus siirtää vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen kuopus perhepedistä omaan sänkyyn nukkumaan. Tätä projektia on vitkuteltu näin pitkälle ensin siksi, etten oikein ole raaskinut luopua pienestä unikaverista, mutta myös siksi, että kuvittelin iltojen ja öiden olevan aluksi rauhattomia ja vaikeita. Kaikki onkin sujunut ihan hassun hyvin (kirjoittelen näistä kuulumisista tarkemmin piakkoin omassa postauksessa) ja varmaan tulevana viikonloppuna siirretään lapsi pinnasänkyineen poikien yhteiseen makkariin.

Ajattelin, että tämä tuntuisi enemmänkin haikealta, mutta ainakin tällä hetkellä oon vähän innoissanikin siitä, että saadaan makuuhuone taas vain meidän vanhempien omaan käyttöön. Miten luksusta on voida pitää illalla pöytävaloa päällä ja lukea sängyssä tai nukkua rennosti ja tilavasti, kun puolikasta sängystä ei ole valtaamassa vajaan kahdeksankymmenen sentin mittainen poikittain nukkuva pötkylä, haha!

Samalla, kun pinnasänky muuttaa viereiseen huoneeseen, haluaisin jotain pientä uutta tilalle. Mitään suuria muutoksia ei meidän makkari kaipaa, mutta uusia lakanoita olen kaivannut jo jonkin aikaa. Koska Elloksella on mun mielestä tosi kiva ja monipuolinen valikoima pussilakanasettejä (ja tällä hetkellä vielä kivat alet käynnissä!) kävin vähän kurkkaamassa meidän makuuhuoneeseen sopivia vaihtoehtoja.

1. Pussilakanasetti pellavaa // 2. Pussilakanasetti puuvillaa -50% // 3. Pussilakanasetti puuvillaa -30% // 4. Pussilakanasetti puuvillaa -70% // 5. Pussilakanasetti puuvillaperkaalia // 6. Pussilakanasetti puuvillaa // 7. Pussilakanasetti puuvillaa -50% // 8. Pussilakanasetti puuvillaperkaalia // 9. Pussilakanasetti puuvillaperkaalia

Tuohon kollaasiin keräsin omia lemppareitani, makuuhuoneeseen sopivissa harmaan, valkoisen ja mintun sävyissä. Yhden setin klikkasinkin ostoskoriin, ja nyt en malttaisi odottaa, että päästään nukkumaan uusiin lakanoihin! Jotain muutakin pientä makuuhuoneeseen tilasin, ja saadaan vihdoin yksi helppo ja nopea, mutta meillä varmaan pari vuotta kestänyt diy-juttu valmiiksi, hah.