TAAPERON LAUANTAIKARKIT

taaperon-karkit

Siinä missä mä itse rapistelen suklaapapereita lähes joka ilta lasten mentyä nukkumaan, on neljävuotiaalla Veikolla yksi karkkipäivä viikossa. Mitään överikarkkibileitä ei lauantaisinkaan vietetä, vaan karkeiksi saa valkata esimerkiksi yhden pienen lakupötkön ja yhden pienen pätkiksen kokoisen suklaan, tai pikkuisen karkkiaskin ja tikkarin. Aika usein kuitenkin vieraillaan irtokarkkiosastolla, jossa karkkeja saa valkata noin oman kourallisen verran, ja se on kuulkaas tarkkaa puuhaa, kun mietitään, että mitkä olisivat ne parhaat karkit lauantaipussiin, hih. Niin ja näin pääsiäisen alla osuu valinta luonnollisesti aika usein suklaamunaan, eikä vähiten sen sisällä odottavan yllärin vuoksi.

Vaikka meillä koitetaankin syödä pääasiassa terveellistä kotiruokaa, karkit jätetään viikonloppuun, lapset juovat ruokajuomaksi maitoa ja janojuomana vettä (mä itsehän oon ihan koukussa kolatölkkeihin, vaikka niistä jo vierottauduinkin välillä, mrrr), ja mehut säästetään vain spessumpiin hetkiin, niin en kyllä mikään nipottaja ole kuitenkaan sokerin suhteen. Jos kauppakeskuksessa maskotti tarjoaa karkin, saa sen kyllä heti syödä, ihan viikonpäivästä riippumatta, ja vaikka perheen pienin ei vielä syö karkkeja, saa hän kuitenkin herkutella pullalla, jos sellaista on tarjolla.

taaperon-karkit

Etukäteen mietin, että pikkuveljeä voi olla hankala pitää karkeista erossa niin pitkään, kuin esikoista, mutta toistaiseksi vuoden ja viidenkuukauden ikäistä lasta ei ole isoveljen karkit suuremmin kiinnostaneet. Tai tiettyhän ne vähän kiinnostaa, mutta kun käteen on antanut pikkupurkin talkmuruja, niin huijaus on mennyt täydestä. Kuopus tykkää myös ihan superpaljon puolijäisistä mustikoista, mutta niitä kyllä joutuu syömään syöttötuolissa kököttäen, ettei koko koti ole ihan mustikassa.

Yksi taaperon lemppariherkuista on pakastekuivatut marjat. Niitä pikkuinen popsisi vaikka kuinka, ja ne maistuu kyllä hyvin isoveljellekin.
Viljamin lauantaikarkkipussista löytyy nyt pakastekuivattu marjasekoitus ja luomu banaanilastuja, ja vaikka näitä katoaa parempiin suihin ihan tasaisesti joka laatua, niin lemppareita vaikuttaisi olevan mansikat ja vadelmat, sitten muut marjat ja vipaksi banskut. Banaaneja lapsi käy kyllä avokätisesti jakamassa muillekin perheenjäsenille, luulenpa, että ne ovat pikkuisen liian kovia harvahampaan herkuteltaviksi, vaikka katoavat kylllä masuun nekin.

Me ollaan ostettu näitä Punnitse & Säästä kaupasta, ja sieltähän löytyy kuivattuja marjoja ja hedelmiä triljoona muutakin laatua. Monet niistä hedelmistä on vaan vähän sitkeitä ihan pikkuisten (tai ainakin näiden harvahampaisten) syötäviksi, joten nuo suussa sulavat marjat on kyllä ihan parhaita. Me ollaan muuten ostettu kaikki aina sokeroimattomina, paitsi Veikko yleensä haluaa myös jugurttikuorrutteisia rusinoita ja banaaneja.

taaperon-karkit

Onko teidän taaperoilla jotain superherkkuja?