NINJAGO SYNTTÄRIT – AARTEEN ETSINTÄ NINJAGO TYYLIIN

ninjago kaverilahjat

Meillä juhlittiin eilen viisi vuotta täyttävän Veikon Ninjago-synttäreitä, ja nämä olikin ensimmäiset kaverijuhlat, joihin ei kutsuttu ollenkaan aikuisia.

Talo täyttyi sovittuun aikaan iloisista leikkivistä lapsista ja parituntinen hujahti kyllä salaman nopeasti. Tämä päivä onkin sitten kulunut syntymäpäivälahjojen parissa, jotka oli kyllä kaikki aivan ihania ja tosi mieluisia.

Lapsen oikea syntymäpäivä on huomenna, joten juhlatunnelmissa saadaan vielä jatkaa, ajateltiin nimittäin pienesti juhlistaa viisivuotiasta vielä huomenna.

Tälle päivälle olin tekemässä postausta näistä synttäreistä, eli koristeista, tarjottavista ja leikeistä, mutta siitä meinasi tulla niin megapitkä, ettei kukaan olisi varmasti jaksanut kahlata sitä loppuun, haha.
Ajattelinkin nyt sitten kertoa tänään juhien odotetuimmasta ohjelmanumerosta ja palataan ensi viikolla sitten juhlien muihin juttuihin.

Meillä aikaisemminkin juhlineet lapset kyselivätkin heti juhlien alkuun, että onko tänään aarteen etsintää? Onko? Onhan? No olihan meillä, tällä kertaa tietenkin Ninjago teemaan soveltaen. Tämä aarteen etsintä tyyppinen leikki on kyllä jo niin perinne ja odotettu juttu, ettei meillä varmaan koskaan järkätä lastenjuhlia ilman tätä ohjelmanumeroa, hih!

Olin ostanut Legolandin Ninjago-kaupasta Party Setit, joissa tuli heittotähtien muotoisten kutsukorttien ja Ninjago-silmänaamioiden lisäksi mukana legopalikat tuommoisiin, hmmm, kiekonheittolaitteisiin (en siis todellakaan tiedä mikä tuon nimi on, haha) ja niistä tulikin sitten tämän leikin tavoiteltu palkinto. Mukana tuli hassusti vain yksi ohje per paketti (ostin kaksi juhlasettiä), mutta kävin ottamassa kopiot kaikille, että jokainen voi myös kotona näitä kasata.
Paperipussukat multa löytyikin valmiina kotoa, ja nuo Ninjago-silmätarrat tilasin Ebaysta.

ninjago juhlat

Alkuleikkien ja lahjojen avaamisen jälkeen lapset siirtyivät keittönpöydän ääreen herkuttelemaan. Kun kaikki olivat saaneet mahansa täyteen synttäriherkkuja, oli aika kerätä lapset koolle, sillä heitä odotti tärkeä viesti!

”Hei lapset! Ninjat ovat pulassa, ja tarvitsevat apuanne. Kallisarvoiset kiekonheittovälineet ovat päätyneet vääriin käsiin, ja Sensei Wu toivoo, että voisitte auttaa löytämään ne. Ensimmäisen vinkin löydätte sisääntulon luota.”

Lapset kiiruhtivat juoksujalkaa eteiseen, ja kohta kiikutettiinkin eteisen seinältä löytynyttä vinkkilappusta luettavaksi.

”Nyt tarvitaan todellisia Ninja-taitoja. Että voisitte tulla yhtä taitaviksi, kuin Cole, saatte harjoitella nyt hiipimistä.”

Eteisen lattialta löytyi washiteipillä vedetty viiva, jonka taakse lapset kokoontuivat. Sen jälkeen nähtiinkin monenlaisia hiipimistaidonnäytteitä, kun lapset kulkivat varpaisillaan kohti toista teipillä vedettyä viivaa. Koska näin vaativan tehtävän edessä taitojen tulisi olla huippukunnossa, harjoiteltiin hiipimistä muutaman kierroksen verran, kunnes oli uuden vihjeen aika.

”Mahtavaa, olette todella taitavia hiipimään, Sensei Wu on teistä hyvin ylpeä! Hiipikää nyt hyvin hiljaa takaovelle, sillä sieltä löydätte seuraavan vinkin!”

Niin nopeaa hiipimistä en ole kyllä ennen nähnyt, kun kaikki kahdeksan lasta kiiruhtivat nappaamaan oveen kiinnitetyn vihjelappusen, jossa kerrottiin näin:

”Hienoa, nyt saatte harjoitella jokaisen Ninjan todella tärkeää taitoa, lasersokkelossa kulkemista! Mikäli onnistutte läpäisemään radan, odottaa teitä uusi vihje.”

Olohuoneeseen oltiin tehty punaisesta villalangasta pikkuinen lasersokkelo, joka olikin aikas hitti. Muutaman kerran siinä hiottiin ninjakokelaiden taitoja, kunnes uusi vihje ilmestyi.

ninjago juhlat

ninjago synttärit

”Taitonne alkavat lähennellä oikean Ninjan taitoja! Jay on jättänyt teille seuraavan vihjeen leikkihuoneeseen.”

Eikä aikaakaan, kun sain käteeni seuraavan lappusen.

”Nyt on vuorossa Ninja-opintojenne erittäin tärkeä vaihe. Seuraavaksi saatte harjoitella tarkkaavaisuutta. Kai pudotti matkallaan kymmenen punaista legopalikkaa, jotka taitavimmat Ninjakokelaat voivat löytää keittiöstä.”

Sovittiin, että legopalikat tuodaan olohuoneen pöydälle, ja aika pian kaikki kymmenen palikkaa siinä olivatkin. Niinpä saatiin lukea seuraava vihje.

”Olette melkein löytäneet kiekonheittolaitteiden supersalaiset kasausohjeet! Näyttäkää hurjin Ninjaliikkeenne, niin saatte uuden vihjeen.”

Eikä nähtykään ainoastaan sitä hurjinta, vaan liuta mitä erilaisempia Ninjaliikkeitä, kun lapset innostuivat esittelemään Ninjahyppyjään, pyörähdyksiä ja käsiliikkeitä. Niin hienosta suorituksesta olikin ansaittua saada uusi vihje.

”Nyt Ninjakokelaat, käyttäkää oppimianne taitoja, olkaa erittäin tarkkaavaisia ja hiipikää hiljaa eteiseen. Löydätte sieltä ohjekääröt!”

Koska talo oli täynnä niin taitavia ja lähes valmiita Ninjoja, ei tietenkään ihme, että pian eteisestä tultiin jännittyneinä ja innoissaan ohjekääröjä kiikuttaen.

”Uskomatonta, pahikset säikähtivät ennennäkemättömiä Ninja-taitojanne, ja palauttivat kiekonheittolaitteet. Sensei Wu ja Ninjat kiittävät avusta, ja lahjoittavat teille ikiomat kiekonheittolaitteet. Saatte kasattua ne saamienne ohjekääröjen avulla. Kiekonheittolaitteet löytyvät keittiöstä omilta paikoiltanne!”

Niin, vai löytyivätkö… Paikoilta, joissa herkkuja oli syöty, löytyi kyllä juuri sellaiset pussukat, kuin pitikin, mutta hämmästys oli suuri, kun kiekonheittolaitteiden sijaan pusseista paljastuikin värikkäät lakupussit. Hups! Nuo värikkäät lakut oli tarkoitettu synttäreitten päätteeksi järjestettävän onginnan palkinnoiksi. No mutta, ennen kuin kukaan ehti asiaa enempää ihmetellä, kerroin, että nuo pussit sisältävät Ninjojen voimaruokaa! Vain voimaruokaa syömällä on mahdollista saada kiekonheittolaite kasattua. ”Ahaaa!” Kuului lasten suusta, ja sillä välin kun pusseja rapisteltiin auki, kipaisin hakemassa ne oikeat pussukat.
Seuraavaksi me istuttiinkin olohuoneessa koko porukka kasaamassa niitä kiekonheittolaitteita, ja lopulta päästiin testaamaan, miten ne oikein toimivat.

ninjago syntymäpäivät

Koska mulla ei koskaan jää mitään viimetippaan (eipä!), niin keksin leikkiin tarvittavat vihjeet synttäreitä edeltävänä iltana ennen nukkumaan menoa. Leikki olisi ollut hauska toteuttaa myös ninjakoulu tyyppisesti, jolloin näitä ninjatehtäviä olisi ollut vielä enemmän, ja lopuksi lapset olisi palkittu ninjadiplomein. Nämä vihjeleikit on mun mielestä vaan niin kivoja, että tekisi mieli joskus järjestää ihan vaan jokin aarteen etsintä ilta, hih!

Jos tämmöiset leikit kiinnostavat, niin blogista löytyy myös postaukset pääsiäismunan metsästyksestä ja supersankarisynttäreiden pahiksen etsinnästä!

Edit. Täältä löydät Ninjago-synttäripostauksen toisen osan!

Palataan ensi viikolla lisää Ninjago-synttäreihin!