KESÄN 2017 AAKKOSET

perhelifestyle

A – Amsterdamiin lennetään loppukesällä, ja vaikka suunnitelmissa onkin vuokrata auto kentältä ja pyyhältää samantien eteenpäin, aiotaan me tutustua pikaisesti myös tähän kaupunkiin ennen kotiinlähtöä. Enpä malttaisi taas odottaa!

B – Biitsillä makoilu ei ole mun lempparijuttu, mutta lapset varmasti haluavat upottaa varpaansa rantahiekkaan jonain helteisenä päivänä, joten rannallekin varmasti joku päivä retkeillään.

C – Celsiukset saisivat vihdoin kavuta sinne hellerajan yläpuolelle! Oikeastaan kyllä tykkään eniten sellaisesta kahdenkymmenen asteen farkkukelistä, mutta kyllä mulle silti kelpaisi muutama hellepäiväkin tälle kesälle.

D – Duunia duunia kesälläkin, mutta onneksi superkivaa sellaista. Niin kivaa, ettei se aina edes työltä tunnu!

E – Eläinpuistot on pikkulasten kanssa superkivoja kesäkohteita. Varsinkin sellaiset kotieläinpuistot, joissa pääsee itse syöttämään eläimiä, ovat olleet meidän poikien lemppareita.

perheblogi

F – Fillarilla ollaan viiletetty pikkulenkkejä lähiseudulla ja mukaan ollaan yleensä pakattu pientä evästä, tai sitten ollaan haettu lähikaupasta jätskit. Pieninkin tietää jo kysellä, että onko eväitä mukana, jos lähdetään pyöräretkelle, hih.

G – Grillikin on ollut kuumana muutaman kerran tänä kesänä, vaikka ei mitään kovin ahkeria grillaajia ollakaan. Täytyisi keksiä joitain uusia kivoja grillattavia niiden perus makkaroiden ja maissien tilalle!

H – Hitaista aamuista ollaan nautittu koko kesä, enkä tiedä miten maltan niistä luopua, kun arkirumba aikaisine aamuineen alkaa taas elokuussa. Nyt ollaan heräilty kahdeksan tai yhdeksän aikaan ja lorvittu aamupalapöydässä ilman kiirettä mihinkään. Ihan parasta!

I – Iiik miten ihania, olen monesti huudahtanut, kun olen aukonut Tuutilullaan tulleita paketteja. Vaikka alet on jo käynnissä, niin uutuuksiakin tipahtelee tasaiseen tahtiin näin kesälläkin.

J – Juhannus on ensi viikolla. Siis mitä, ensi viikolla! Justiinhan tämä kesä vasta alkoi!

tyyliblogiToppi Vila* // Farkut Only

K  – Koiramäessä vietetään ensi viikolla Koiramäen juhannusta, ja mietinkin, että olisikohan siinä hyvä juhannussuunnitelma meille, mitään mökkijuhannusperinnettä kun meillä ei ole. Joo, kuulostaa hauskalle!

L – Laivareissua alettiin suunnittella eilen ja sainkin heti terrieritytöille hoitajan sovittua, joten matkakin on nyt varattu. Onkin iiiihan liian pitkä aika, kun ollaan nähty Tukholmassa asuvaa vaaria, joten malttamattomina odotetaan tätäkin reissua!

M – Mummoilla vierailu kuuluu tietenkin myös kesään. Mummot asuu kaikki aika lähekkäin toisiaan, ja olen vähän yrittänyt, että lapset näkisivät heitä kerran kuussa, kun välimatkaakin on vain kolmisen tuntia, mutta ihan en ole pysynyt tavoitteessa. Kivaa tekemistä on niin paljon, ja viikoloppuja ihan liian vähän!

N – Nam nam näitä kesäherkkuja! Siihen nähden, että koitan vältellä sokeria, olen syönyt ihan liian monta mehujäätä. Mutta kun se Leppis, eli Pirkan salmiakki-mansikkamehujää on vaan ihan parasta!

O – Orange is the new black -sarjan uusin tuottari on nyt Netflixissä, ja nyt kun saatiin House of Cards justiin loppuun (voi ääk, miksi niitä jaksoja ei olisi voinut olla enemmän!), voidaan siirtyä tuon toisen lempparin pariin.

perheblogi

P – Pinaattia, herneitä ja porkkanaa laitettiin lasten kanssa kasvimaalle kasvamaan mansikoiden seuraan ja kohta havahduin haaveilemasta kokonaisesta kasvihuoneesta. Siis sellaisesta, joka pursuilisi hyvinvoivia tomaatteja, kurkkuja ja chilejä, ja jossa olisi tunnelmallinen valosarja katossa ja lattialla sellainen romanttinen pöytäryhmä, jonka ääressä voisin lipitellä kahvia. Sitten muistin, etten ole kovinkaan ahkera puutarhuri. Enkä juo kahvia.

Q – Quuta ei paljon kesällä näy, mutta sitäkin parempaa on, kun saa tuijotella aurinkoa aamusta iltaan ja vaikka läpi yön. Mitenkähän tätä kesän valoisuutta ja aurinkoa saisi tankattua talven pimeiden päivien varalle jemmaan?

R – Rippijuhlia on tälle kesälle yhdet. Näissä perhejuhlissa on ihan parasta, kun saa kaikki kaukana asuvat sukulaiset saman katon alle, ja nähdään pitkästä aikaa!

S – Sadepäivätkin on ihan kivoja, jos niitä ei ole liikaa. Tällä viikolla satoi kaksi päivää, ja vitsit miten iloinen olen siitä, että sain vaikka kuinka paljon rästihommia tehtyä tuolloin!

T – Tiitiäisen satupuistossa ei olla käyty pitkään aikaan, joten sinne täytyy kyllä tehdä retki pian! Veikko on kovasti kyllä kysellytkin, että koska mentäisiin sinne, sillä sieltä löytyy hauska vesileikkipiste, mikä on tietty aina ihan parasta. Niin ja samalla täytyy tietenkin poiketa myös Tallipihalle!

perheblogi

U – Ulkotoimisto on näitä kotona työskentelevän etuja, kunhan vain nappaa läppärin kainalaloon ja ottaa pari askelta terassille päin, niin työt voi hoitaa auringon alla. Tosin olen hyödyntänyt tätä mahdollisuutta tänä kesänä yhden vasta yhden kerran, koska myös työhuone suljettavilla ovilla on aika kätevä, heh.

V – Viikinsaareen ollaan yleensä seilattu kerran kesässä, voi kun ehdittäisiin tänäkin kesänä tehdä päiväretki sinne! Viime kesänä käytiin siellä katsomassa Tatu ja Patu pihalla -esitystä, mutta siellä kyllä on tekemistä ilman mitään varsinaista ohjelmaakaan.

W – Wuhuu miten paljon kivaa tekemistä on kesällä! Huvipuistot, eläinpuistot, eväsretket (no joo, näitä voi tehdä talvellakin, kun pukee sata kerrosta vaatteita), pyöräretket ja kaikki kivat kesäkohteet, jotka ovat vain kesäisin auki.

X niinkuin äxänä aurinkotuolilla kuulostaisi aika hyvälle kesänpäivän suunnitelmalle, mutta oikeasti olen vähän liian malttamaton paikalla makoiluun.

Y – Yrittämisen parhaita puolia on, kun voi sumplia työjuttuja niin, että tuntee olevansa lomalla, vaikka onkin töissä. Meillä lapset lomailevat kaksi kuukautta, ja miehen kanssa sitten tehdään töitä vähän vuorotellen, ja silti ehditään tehdä kaikkea kivaa yhdessä joka päivä!

perheblogi

Z – Zzzz… Uni on tullut iltaisin ennätysnopskaa pienimmille, eikä ihmekään, kun ulkona ollaan touhuttu aamusta iltaan.

Å – Åbo. Turussa, tai ainakin Naantalissa ollaan käyty minilomalla kolmena edellisenä kesänä, mutta vielä ei olla päätetty lähdetäänkö sinne tänä vuonna. Ehkäpä säästetään nyt roposet Hollannin reissulle ja jos innostutaan, niin tehdään vain päiväretki Muumimaailmaan.

Ä – Äiti tässä vähän haaveilee, että voitaisiin toteuttaa jokin superkiva reissu talvella, sillä silloin ollaan oltu miehen kanssa kaksikymmentä vuotta yhdessä. Siis kaksikymmentä vuotta, huh! Mikä ihana tekosyy suunnitella jotain superkivaa, millä juhlistaa tätä, hih.

Ö – Öisin ollaan nukuttu kesälläkin, niin jaksaa sitten taas päivällä touhuta!

perheblogiMiehen Lippis New Era* // T-paita Vans*

Psst! Olettehan jo käyneet kurkkaamassa House of Brandonin aleosastolle? Ale on sielä jo kovassa käynnissä, joten nyt kantsii käydä nappaamassa kesävaatteet hyvillä aleprossilla!

*Merkityt tuotteet saatu
Sisältää mainoslinkkejä