HAVAINTOJA JOULULOMALTA

perheblogi

Havaintoja joululomalta:

On ihanaa, kun lapset ovat jo sen verran isoja, etteivät enää heräile lomalla ennen kukon pierua, vaan NUKKUVAT myöhään! Siis aivan luksusta, kun itsekin saa lomalla nukkua kymmeneen, tai jos lapset heräävätkin jo puolikymmenen, voi napsauttaa Netflixin olohuoneessa päälle ja jatkaa itse sängyssä köllöttelyä vielä hetken aikaa.

Pitkät yöunet paitsi tuntuvat hassun virkeänä olotilana, myös näkyvät ulospäin! Enpä olisi uskonut, että vain nukkumalla tarpeeksi pitkät unet, saa kasvoille saman freesin hehkun, kuin kasvohoidon jälkeen. Aika halpa tapa pitää kasvonsa virkeän näköisenä, ehkäpä yritän ottaa pitkistä yöunista tavan!

Vaikka välillä joulun lahjamäärä vähän hirvittääkin, on oikeasti tosi kiva, kun välipäiville riittää puuhaa uusien lelujen parissa. Me ei ostettu tänäkään vuonna lapsille, kuin ehkä 3-4 pakettia, mutta isoa sukujoulua viettäessä niitä tietty kertyy tädeiltä, sediltä, mummeilta ja kummeilta. Toisaalta kivakin, kun niitä lasten toivelahjoja saattoi delegoida eteenpäin, niin paketeista löytyi justiin niitä lasten suosikkeja, joiden parissa loma on sujunut mukavasti.

Eskarilaisen toive omasta huoneesta oli myös käytännön kannalta tosi kiva idea! Siis miten rauhallista meillä onkaan, kun molemmalla lapsella on leikit omissa huoneissan, eikä tarvitse kinata siitä, miten toinen (eli pienempi) on viemässä toisen leikkejä, hah.

Joululahjapaketeista paljastuneet kirjat ovat saaneet hiljattain lukemaan oppineesta lapsesta esiin varsinaisen lukutoukan. Varsinkin mummilta saatu hyönteiskirja on ollut kovassa käytössä ja kovasti jo odotellaan kesää, että niitä kirjasta löytyneitä hyönteisiä voisi bongata ihan oikeastikin, hih.

Lastenhuoneiden sisutaminen on vaan ihan parasta. Vaikka tämän olen kyllä huomannut jo ennen tätä joululomaakin. Tässä neljän vuoden aikana, mitä ollaan meidän kodissa asuttu, ei esimerkiksi keittiöön olla tehty juuri mitään muutoksia (vaikka niitä se kaipaisikin), mutta lastenhuoneita ollaan taidettu laittaa uusiksi ainakin viisi kertaa. Toisaalta maalipurkki ei paljoa maksa, ja sillä saa jo ihan uutta ilmettä aikaan. Ja nyt en tietty malttaisi odottaa, että päästään myös pienemmän lapsen huonetta laittamaan, mutta taidetaan silti hengähtää näistä puuhista nyt muutamaksi viikoksi.

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Ps. Miehen Alpha Industries -housut saatu House of Brandonilta, jossa onkin tällä hetkellä kiva ale käynnissä, sillä KAIKKI tuotteet on nyt -20% alessa! Kantsii kurkata, sillä alessa on tosiaan nyt myös uutuudet.

Mutta nyt liedellä porisseita sushiriisejä maustamaan ja tamagoa paistamaan, niin ehdin vielä pyöräytellä sushit illaksi, ennen kuin lähdetään paukauttamaan pihaan meidän raketit.

Ihanaa uutta vuotta!

Sis. mainoslinkin