MAKIASTI SAMISTELLEN (SIS. ALEVINKIN!)

molo house of brandon

Kesähelteistä hullaantuneina napattiin tänään eskarilainen kotiin jo suunniteltua aikaisemmin ja hurautettiin aurinkoiseen Särkänniemeen. Syötiin sormet tahmaisina hattaraa, leikittiin hurjassa Drakkulan linnassa ja pyörähdettiin huvipuiston puolella muutamissa laitteissa kieppumassa. Aivan uskomatonta, että kesä on vasta virallisesti alkamassa, vaikka hellepäiviä on kertynyt jo niin monta, etten ole enää jaksanut edes laskea niitä. Matkalla tämän päivän huvitteluihin kurvattiin Arboretumiin ja napattiin samalla muutama kuva meidän vauhtikaksikon ihanista kesäasuista.

Poikien hauskat samisteluasut löytyi House of Brandonilta, jossa nyt KAIKKI -20% alessa!
T-paidat* ovat Makian (musta löytyy täältä ja valkoinen täältä) ja iloisen väriset shortsit* Molo kidsiltä.

Tykkään tosi paljon hauskoista ja lapsekkaista kuoseista, joita Molo kidsiltä paljon löytyykin, mutta niitä rauhoittamaan on kiva pukea jotain yksiväristä. Olin kyllä tosi iloinen, kun Makia alkoi jälleen valmistamaan lastenvaatteita, sillä juuri tällaiset simppelit vaatteet sopivat niin kuosien pariksi, kuin ihan siistimpäänkin menoon vaikka farkkujen kanssa.

lastenvaatteet blogi

house of brandon lastenvaatteet

lastenvaateblogi

Mitoituksesta taas sen verran, että Molon shortsit vastaavat hyvin kokoaan (tässä isommalla koko 122, pienemmällä 104), ja Makian lastenvaatteet vastaavat myös melkohyvin kokoaan, tai ehkä ennemmin sitä tuplakoon pienempää kokoa.

House of Brandonilla on nyt tosiaan ihan kaikki -20% alessa, eli tuo ale koskee niin naisten-, miesten-, kuin lastenvaatteitakin, ja myös meikkejä ja muuta kosmetiikkaa! Kannattaa siis kurkata mitä kaikkea valikoimasta löytyy ja hyödyntää alea!
Ai niin, kannattaa myös rekisteröityä asiakkaaksi, sillä silloin jokainen ostos kerryttää myös bonusta omalle asiakastilille, josta bonukset voi sitten käyttää euroina seuraaviin tilauksiin.

makia lastenvaatteet

makia lastenvaatteet

Mitäs tykkäsitte asuista?

*Saatu House of Brandonilta
Sisältää mainoslinkkejä

KESÄLEMPPARI

house of brandon ale

Olenkin kertonut, että mun kesävaatelemppareihin kuuluu valkoiset simppelit yläosat, joissa on jotain pientä jujua. Valkoinen on tietty aivan täydellinen pari farkkujen kaveriksi, mutta raikastaa kyllä monta muutakin kesäistä asua.

Uusin paitalemppari on tämä Vilan ihana valkoinen paita*, jossa hauskoina yksityiskohtina on pienet frillat hihansuissa ja rento solmu helmassa. Tässä on mukavan väljä ja rento malli farkkujen kanssa pidettäväksi, mutta aika kiva tämä oli myös tämän Vimman pohjepituisen hameen kanssa! Paita menisi varmasti myös siistimmässäkin menossa toisenlaisen hameen, tai vaikka mustien housujen kanssa. Monikäyttöinen vaate siis, eli juuri niitä parhaita!

House of Brandonilla on nyt KAIKKI -20%, joten kantsii kurkata, jos vaikka tämä paita kiinnostaa tai muuten on kesävaatteille tarvetta. Ja tiesittehän, että House of Brandonilta löytyy myös lastenvaatteita (mm. Vimma, Makia, Reima)? Tai sen, että jokainen ostos kerryttää bonuksia omalle asiakastilille, josta ne voi sitten myöhemmin käyttää euroina toisiin tilauksiin?

house of brandon alekoodi

house of brandon

house of brandonPaita Vila // Hame Vimma // Kengät Converse

Siinäpä nopska asupostaus yhdestä kesälempparista, nyt kipitän takaisin ulos auringonpaisteeseen! Mitäs muuten tykkäsitte asusta?

Aurinkoista päivää!

*saatu House of Brandonilta
Postauksessa mainoslinkkejä

KESÄN HOUSULEMPPARIT

Mun yksi tämän kesän vaatelamppari on ollut ihanan viileät ja rennot viskoosihousut viime kesältä. Vaikka tykkään käyttää mekkoja ja hameitakin, niin rennot housut on vaan superkätevät pyöräillessä ja lasten kanssa touhutessa.

Ajattelin, että olisi kiva löytää vaihtelun vuoksi toisetkin vastaavat rentoilukesäpöksyt, ja koska Elloksella on tällä hetkellä koko Elloksen oma valikoima -25% alessa (alen saa koodilla 375717), suuntasin ekana sinne.

ellos alekoodi

1. aurinkolasit // 2. toppi // 3. aurinkolippa // 4. kengät // 5. laukku // 6. housut

Ja bingo! En kyllä olisi uskonut, että housut löytyy heti ekasta kaupasta, mutta Ellokselta löytyi juuri sopivasti rentoja viskoosihousuja, ja vieläpä useassa eri kuosissa! Nuo pilkulliset taisi olla nyt mun lempparit, vaikka kukallisetkin oli kyllä aika ihanat, ja yksiväriset taas helppo yhdistää muiden vaatteiden kanssa.

Keräsin tuohon yhden kesäasun noiden housujen ympärille, ja nyt luulen, että mun on pakko saada tuollainen neuletoppi (pellavaa ja viskoosia)! Tykkään käyttää paljon valkoisia simppeleitä yläosia, mutta on kuitenkin kiva, että paidassa olisi jotain jujua. Tuollainen neuletoppi on ihanan yksinkertainen, mutta kuitenkin paljon kivempi, kuin aivan tavallinen trikootoppi.

Aurinkolippa näyttää superhauskalle myös, vaikka lierihattu tietenkin suojaisi paremmin auringolta koko päätä ja niskaa. Rento olkikassi on ihanan kesäinen, ja kiilakorkosandaalit aivan ihanat, vaikka todellisuudessa kyllä valitsenkin aina arkeen matalat kengät.

Ai niin, Elloksella tosiaan on nyt koko heidän oma valikoima -25% alessa ja tuo ale koskee myös huonekaluja! Alen saa koodilla: 375717. Kantsii siis kurkata ja päivittää omaa tai lasten kesävaatekaappia, tai kurkata sinne sisustusosastolle, jossa mm. mattoja löytyy tosi hyvä valikoima.

ellos ale

Tykkäättekö käyttää rentoja kesähousuja?

Sis. mainoslinkkejä