5 + 1 SUOSIKKIA MUUMIMAAILMASSA!

Liput Muumimaailmaan saatu

Meidän kotimaan kesälomaviikko huipentui monen kivan kohteen kautta satumaiseen Muumimaailmaan, jossa vierailtiin jo viidettä kertaa!

Vaikka me ollaan vierailtu Muumimaailmassa jo monta kertaa, on paikka aina yhtä lumoava ja täynnä monenlaista ihmeteltävää ja nähtävää. Muumimaailma oli meidän kuopuksen toiveissa, kun mietittiin kesän reissukohteita ja tämä sopi mulle vallan mainiosti, sillä haluan nauttia näistä ihanista kohteista niin kauan, kun ne meidän lapsia kiinnostavat. Luulenpa, että muutaman vuoden päästä isojen koululaisten kanssa kesäkohteet ovat sitten jo aivan toisenlaisia!

Mutta arvatkaapas, mitkä olivat meidän suosikit Muumimaailmassa tällä kertaa? No, lähtekäähän mukaan, niin kerron teille!

muumimaailma

muumimaailma vinkit

muumimaailma vinkkejä

Satupolku

Kuopus, jonka toiveesta oltiin Muumimaailmaan tultu, halusi aivan ensimmäisenä päästä Mörön luolalle, joten suunnattiin ekaksi Satupolulle. Muistan, että viime kesänäkin vietettiin kuopuksen toiveesta pitkä tovi mörköä tuijotellen, silloin lapsi ei olisi halunnut lähteä mörön luota ollenkaan pois, sillä lapsi arveli mörön olevan kovin yksinäinen luolassaan. Satupolun varrelta löytyy myös Noidan mökki, yksinäiset vuoret ja jännittävät Hattivatit. Satupolku on kyllä munkin lemppareita Muumimaailmassa ja puiden varjostamilla poluilla on mukava talsia kuumanakin hellepäivänä.

Niiskun keksintöpuisto

Aivan uutena juttuna tänä kesänä tuolta Muumimaailmasta löytyy Niiskun keksintöpuisto! Tästä meidän lapset tykkäsivät aivan hirmuisesti, vaikka kuopus ei millään meinannutkaan käsittää, miten Papan laiva ei ole enää tutulla paikallaan.

Uutena oli myös taikasimpukat, eli simpukat, jotka rannekkeita vilauttamalla tekivät erilaisia taikoja! Simpukoita löytyi tuolta Niiskun keksintöpuistosta, sekä Muumitalosta.

Niiskun keksintöpuistosta löytyvä raketti oli kuitenkin kaikkein hauskin juttu meidän lasten mielestä, siellä käytiin kuuntelemassa lähtölaskentaa varmaan sata kertaa, haha!

muumimaailma

muumimaailma

niiskun keksintöpuisto

Mamman keittiö

Muumimaailmasta löytyy mukavan paljon erilaisia ruokapaikkoja ja herkkukioskeja, joista meidän suosikki on Mamman keittiö. Siellä on tarjolla kivan monipuolinen buffetlounas, josta löytyy niin salaatteja, erilaisia lihoja, kasvisvaihtoehtoa ja vaikka sun mitä. Aikuisilta hinta on mun mielestä vähän korkea, mutta lapset taas syövät tosi edullisesti. Buffet on lasten kanssa aina hyvä valinta, sillä silloin jokainen saa kerätä lautaselleen juuri ne omat suosikit. Mamman keittiössä kuuluu aikusille myös kahvi samaan hintaan, joten lounastelun päätteeksi on mukava hörppiä kahvit vaikka ravintolan terassilla.

Meillä on muuten aina mukana lapsille pientä evästäkin, mutta ainakaan mä en jaksa seikkailla koko päivää pelkkien naposteltavien voimin, vaan kaipaan myös lämmintä ruokaa ja pientä levähdystaukoa, että jaksan taas posottaa pitkin saaren lumoavia polkuja.

Huilipuisto

Vähän yllättäen yksi tämän kertaisista lemppareista oli Nuuskamuikkusen leirin takaa löytyvä Huilipuisto! Koululainen ihastui kovasti Huilipuiston riippumattoihin ja toivoo nyt sellaista kotiinkin, heh.

Vasta myöhemmin hoksasin, että me oltiin kyllä vähän hölmöjäkin. Annettiin lasten leikkiä tuolla Huilipuistossakin, enkä tullut silloin ollenkaan ajatelleeksi, että siellä saattaa joku olla aivan oikeasti päivänokosilla! Toivottavasti kukaan ei häiriintynyt meidän touhuista ja taidettiin onneksi jatkaa matkaakin siitä melko nopskaa.

muumimaailma

muumimaailma

Tunnelma

Mun suosikki oli kyllä se, miten mukava ja satumainen tunnelma tuolla Muumimaailmassa oli, siitäkin huolimatta, että väkeä oli heinäkuisena sunnuntaina aivan hurja määrä liikenteessä ja aurinko porotti paahtavasti pilvettömältä taivaalta.

Ruuhkaisena päivänä Muumitalolla on takuuvarmasti tungosta, mutta muualla saaressa oli silti mukavan väljää. Vaikka ollaankin käyty Muumimaailmassa monta kertaa ennenkin, ei me siltikään maltettu jättää Muumitaloa väliin, vaan ängettiin kuumaan taloon muiden uteliaiden mukana. Me kierrettiin talo kuitenkin aivan pikavauhtia läpi ja jatkettiin päivän viettoa väljemmillä paikoilla. Vinkkinä ensikertalaisille, että Muumitalolle kannattaa suunnata heti Muumimaailman porttien auettua, silloin siellä on vielä mukavasti tilaa tutkia paikkoja kaikessa rauhassa.

Paljasjalkapolku

Tätä lapset olivat kovasti odottaneet, joten Nuuskamuikkusen leirin lähettyviltä löytyvällä Paljasjalkapolulla talsittiin edestakaisin varmaan sata kertaa, haha! Kengät vain kainaloon, tai polun päähän, ja paljain varpain astelemaan pikkuisille kiville, hiekalle, veteen ja nurmikolle.

Nuuskamuikkunen käveli meitä vastaan juuri, kun oltiin tulossa Paljasjalkapolulle, joten tällä kertaa tutustuttiin Nuuksamuikkusen leiriin ihan omin päin ilman huuliharpun säestystä.

Olipas meillä taas aivan hirmuisen mukava päivä Muumimaailmassa. Hei vaan Muumipeikko, Nipsu, Noita, Mörkö ja muut Muumilaakson asukkaat, nähdään taas ensi kesänä!

muumimaailma
muumimaailma

muumimaailma
muumimaailma

muumimaailma kokemuksia

Mukavaa viikkoa!

LOMALLA SUOMESSA!

Me tykätään tehdä paljon päiväreissuja lähistölle, mutta aika harvoin lähdetään yön yli reissuille kotimaahan. Meillä on ollut tapana tehdä kerran kesässä sellainen yhden tai kahden yön kotimaanreissu (ja useammin toki kyläillään muualla Suomessa asuvien sukulaisten luona), mutta kaikki pidemmät reissut ollaan tehty aina Suomen rajojen ulkopuolelle.

Tänä kesänä lähdettiin kuitenkin ekaa kertaa ikinä viikon road tripille Suomeen!

Siinä missä ulkomaanmatkoista pulittaa iloisin mielin useita tuhansia euroja, iskee tällaisissa kotimaan lomissa ainakin mulle ihan kamala pihiys! Viikon yöpymisistä saisi maksaa helposti toista tuhatta euroa, pääsylipuista useita satasia ja sitten vielä kaikki ruuat ja mahdolliset ostokset päälle. Toki yöpymiset, pääsyliput, ruuat ja muut täytyy maksaa ulkomaillakin, mutta siellä se rahanmeno jotenkin kuuluu asiaa, ja mahdollistaa niin kivoja juttuja, ettei se harmita ollenkaan.

Ja toki kotimaassa voi varmasti lomailla paljon edullisemminkin, jos vaikka vuorkaa mökin ja viettää koko viikon siellä. Mä vaan en ole yhtään mökki-ihminen, olen aivan liian malttamaton sellaiseen (siksi me ei myöskään koskaan lomailla rantakohteissa, haha!), vaan tykkään lomalla liikkua ja nähdä eri paikkoja. Halusin muutenkin, että tämä lomareissu Suomessa olisi vähän vastaavanlainen, mitä me tehdään ulkomaillekin, eli sisältäisi autoilua, maiseman vaihdoksia ja kivoja kohteita, joissa käydä lasten kanssa.

Niinpä me pihistettiin tällä kertaa majoituksista ja valittiin lomareitti sen mukaan, että voitaisiin yöpyä mahdollisimman paljon sukulaisten luona!

Meillä on nyt menossa kolmas reissupäivä ja monta päivää on vielä edessä. Tähän mennessä kaikki on mennyt tosi mukavasti ja paljon kivoja juttuja on vasta edessäpäin! Lomailu Suomessakin voi siis olla tosi hauskaa, mutta täytyy kyllä myöntää, että mulle viikko Suomessa haahuillen ei ole kuitenkaan sama asia, kuin vaikka road trip jossain toisessa maassa uusiin paikkoihin tutustuen.

Silti voisin kyllä lähteä uudelleenkin vastaavalle reussulle jonain toisena kesänä, mutta luulen, että tullaan kuitenkin jatkossakin tekemään enemmän niitä yhden tai kahden yön minilomia Suomeen ja suunnataan pidemmille lomareissuille jatkossakin Suomen rajojen ulkopuolelle.

Ai niin! Kuten varmasti kuvista osasitte päätelläkin, oli meidän eka kohde Ähtärin eläinpuisto! Pandakaverukset Pyry ja Lumi olivat juuri niin ihania, kuin olin ajatellutkin ja koko eläinpuisto mukavasti uudistunut sitten viime kerrasta, josta onkin jo yli 30 vuotta aikaa, haha!

ähtäri zoo

LUMOAVA LAUKON KARTANO

laukon kartano
laukon kartano

Jos kaipaatte mukavaa päiväretkikohdetta, ettekä ole vielä käväisseet Vesilahdella Laukon kartanossa, niin menkääpä ihmeessä käväisemään siellä!

Vaikka me asutaan vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Laukon kartanosta ja tykätään ihan hirmuisesti tehdä kaikenlaisia päiväretkiä, niin jostain syystä ei oltu tätä kesää aikaisemmin koskaan käyty paikassa. Olin kyllä kuullut siitä ja moni oli sitä kehunutkin, mutta silti meidän tuli lähdettyä sinne ensimmäistä kertaa vasta muutama viikko sitten, kun huomattiin, että siellä järjestettiin turnajaiset. Tuolloin ei ehditty sen kummemmin paikkaan tutustumaan, kunhan vaan huokailtiin ihastuksesta siinä kartanon mailla tallustellessamme, sillä paikka oli aivan upea!

Tällä viikolla tuli kuitenkin ihan loistava syy lähteä Laukon kartanolle uudestaan ja vähän paremmalla ajalla varustettuna. Laukon kartanolla järjestetään paljon konsertteja ja tapahtumia ja tällä viikolla oli vuorossa lapsille Risto Räppääjä puistokonsertti, johon mekin pesueemme kanssa suunnattiin. Konsertti oli loistava (ja kirjailijan urasta haaveileva seitsemänvuotias aivan innoissaan, kun ennen konsertin alkua kävivät myös Nopolan kirjailijasiskokset lavalla esittäytymässä). Kun oltiin lusikoitu aivan ihanat Kolmen kaverin jäätelöt ja kuunneltu konsertti loppuun, lähdettiin tutustumaan paikkaan tarkemmin.

Lapset jäivät hetkeksi leikkimään ihan mielettömän suloiseen isoon leikkimökkiin, jonka terassilta löytyi rivi keppihevosia ja esteitä, joita keppareiden kanssa sai hyppiä. Käytiin myös kurkistamassa kartanoon sisälle ja muihinkin rakennuksiin ja nähtiin mm. upeita Jukka Rintalan iltapukuja. Me ostettiin kioskista ennen konsertin alkua jäätelöt, mutta kioskeista olisi saanut myös herkullisen näköisiä vohveleita ja hodareita ja Laukon kartanosta löytyy myös Arto Rastaan luotsaama ravintola.

Lapset halusivat lopuksi vielä uudestaan leikkimökkiin leikkimään, ja ennen kotiinlähtöä myös trampoliineille pomppimaan, vaikka sellainen kyllä löytyy kyllä meidän omastakin pihasta. Oli kyllä kiva käydä tuolla ihan rauhassa ja mennään varmasti joskus taas uudelleen!

Kartanomiljöö on kyllä mitä mainoin erilaisille konserteille ja mä tykkäsin kovasti, kun tilaa oli reilusti, ja muutenkin tunnelma oli mukavan rento ja rauhallinen.

laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano
laukon kartano

Tykkäättekö te tehdä päiväretkiä?