JOULUN SUORITTAMATTA JÄÄNEET PUUHAT

Joulu tulee stressaamattakin!
Näin olen joskus kuullut sanottavan ja kyllä, tänä vuonna todistin tämän väittämän todeksi.

En nimittäin ole ehtinyt stressaamaan tästä joulusta ollenkaan! Mulla on ollut koko joulukuu täynnä aivan muuta puuhaa ja ajateltavaa ja olen koittanut pitää kaikenlaisen joulustressailun aivan minimissä.

Mites teillä, onko kaikki alla listatut jouluasiat suoritettu?

perheblogi

PIPARIT

Tämä joulutehtävä on suoritettu, huh. Leivottiin lasten kanssa pipareita jo joulukuun alussa, mutta perinteinen piparkakkutalo jäi tänä vuonna tekemättä. Kuopus jossain vaiheessa kyseli, että tehdäänkö taas sellainen piparkakkutalo, jossa asuu Tatu ja Patu, ja olin hetken että TÄH, olenko todellakin joskus tehnyt sellaisen?? Mutta kyllä, meillä on Tatu ja Patu piparkakkumuotit ja viime vuonna tosiaankin tehtiin piparkakkutalo, jonka pihalla patsasteli nuo outolalaiset veljekset. Olen muuten ollut pari vuotta sitten esikoisen kanssa myös piparkakkuLINNAkurssilla, josta palattiin kotiin piparkakkuLINNUNPÖNTÖN kanssa, haha!

JOULUTORTUT

Jep, näitä leivottiin viikonloppuna. Omenakanelihillolla (nam) ja luumuhillolla (koska niin kai kuuluu tehdä). En käsitä miksi jotkut laittavat hillon tilalle Vihreitä kuulia, en tiedä mitään kamalampaa karkkia, kuin nuo ällöttävät vihreät marmeladipallerot, hrrr.

JOULUKALENTERIT

Rakastan joulukalentereita! Maltillisesti tein kuitenkin mulle ja miehelle yhteisen kalenterin ja esikoisen toiveesta hänelle kalenterin, jonka luukuista löytyi Pokemon-keräilykortteja. Muut saivat sitten kaupasta toivomansalaiset kalenterit.

JOULULAHJAT

Olen aina ajatellut, että olisi aivan kamalan ankeaa ja tylsää, jos jouluna ei ostettaisi joululahjoja! Mutta tänä vuonna itse ehdotin, ettei ostettaisikaan aikuisille lahjoja ollenkaan. Ja voi IHANAA, miten helpottavaa tämä on ollut. Niistä aikuisten lahjoista olisin kyllä joulustressaillut, joten aivan ihanaa, ettei tuota stressiä tullut. Lasten lahjatkin tilasin suurimmaksi osaksi netistä ja tänä vuonna jokainen paketti myös ehti ajoissa perille! Tosin pieniä kauhunhetkiä ehdin kokea, kun kirjakaupan paketin seurantatunnus näytti, että paketti on jo luovutettu (!!!), vaikka en ollut ehtinyt vielä pakettia hakea. Paketissa oli yhdeksän kirjaa, eli aika monen lapsen joululahjat, enkä olisi millään enää ehtinyt tilaamaan niitä uudestaan. En tajua miksi seurantatunnus näytti niin, sillä paketti löytyi aivan normaalisti pakettiautomaatista. Huh.

JOULUSIIVOUS

En käsitä sitä sanontaa, että ”siivoa kaapit vain, jos ajattelit viettää joulun kaapeissa”. Siis mitä ihmettä, onko ihmisillä todellakin tapana siivota kaapit jouluksi?! Joulun alla on aivan älyttömästi muutakin puuhaa, enkä käsitä, miksi kukaan alottaisi juuri silloin kaappien siivouksen. Rakastan kyllä siistiä ja puhdasta kotia (muulloinkin kuin jouluna), mutta sellainen tavallinen viikkosiivous saa riittää.

JOULUMARKKINAT

Oi että, kaikenlaiset joulutorit, -markkinat ja -tapahtumat on aivan ihania, mutta tänä vuonna en käynyt yhdessäkään. Tosin joulutorilla olisi aika paljon tunnelmallisempaa kierrellä, jos ei tarvitsisi loikkia vesilätäkköjen yli, vaan jalkojen alla narskuisi valkea lumi.

JOULUKUUSI

Nonni. Tämä joulutehtävä on suorittamatta ja se vähän harmittaa. Tosin meidän olisi tarvinnut ostaa uusi joulukuusi, enkä ole ehtinyt sitäkään katsella. Onneksi olkkarissa on kuitenkin sellainen miniminikuusi, jonka lapset saavat tänään koristella!

JOULUKUKKA

Juu, tämä olikin ihanan helppo joulutehtävä. Hyasintteja löytyi kätevästi ruokakaupasta, joten jouluntuoksua on leijaillut keittiönpöydän ympärillä jo hyvän aikaa.

JOULUSUKLAAT

Mä oon todellakin yrittänyt vältellä suklaan (ja muidenkin herkkujen) syöntiä, mutta taidan olla tässä aivan toivoton. Jonain päivänä ostin kolme suklaarasiaa, jotka oli tarkoitus paketoida joulupaketteihin, mutta ennen kuin ehdin kääriä rasioita paperiin, olin jo syönyt kaksi niistä. Jep.

TONTTUOVI

Tämä löytyy! Vaikka sen aitoutta kyllä kovastikin kyseenalaistettiin. Tonttu on ollut vähän laiskanpuoleinen, eikä ole kovinkaan usein muistanut lapsia kirjeellä, mutta jokainen kirje on kyllä otettu vastaan sitäkin suuremmalla riemulla. Yleensä kirjeissä on luvattu jotain mukavaa puuhaa tai ylläriä, mutta yhdessä kirjeessä tonttu harmitteli, miten rumasti oli kuullut lasten puhuvan toisilleen ja määräsikin lapset ensin kehumaan itseään, sitten toisiaan. Lapset ottivat tehtävän ihanan tosissaan ja lopulta kikatellen keksivät vaikka minkälaisia kehuja toisistaan ja mä mietin, että voisikohan tällainen lapsia komenteleva tonttua asua meillä ympäri vuoden?

JOULULAULUT

Nyt täytyy tunnustaa, että olen jotenkin UNOHTANUT kuunnella joulumusaa! Ehkä tämän ehtii korjata vielä automatkalla joulunviettoon. Hups.

JOULULEFFA

Tämä PITI jo joku ilta tehdä, mutta jäi sitten kuitenkin katsomatta. Kai joululeffan voi katsoa joulun jälkeenkin?

KYNTTILÄT

Tänä vuonna löysin korkeita LED-kynttilöitä, ja niitä on ”poltettu” välillä yötä päivää. Ainakin aina iltaisin. Ihanan helppoa, huoletonta ja turvallista! Ja ihan kiva tunnelma tulee LED-kynttilöistäkin, vaikka aidoissa toki on vähän erilainen fiilis.

JOULUNVIETTO

Oi kyllä! Vaikka paljon jouluasioita jäi tällä kertaa suorittamatta, en voisi olla enempää innoissani siitä, että tänään päästään joulunviettoon! Me vietetään joulua aina isolla porukalla, ja se, että saadaan kokoontua kaikki pitkästä aikaa yhteen, syödään ihanaa jouluruokaa (rakastan jouluruokaa!) ja katsellaan, miten täpinöissään lapset ovat joulupukista ja joulusta, on tuhat kertaa tärkeämpää, kuin yksikään joulutori, ostamatta jäänyt aikuisten joululahja tai kuuntelematta jäänyt joululaulu.

IHANAA, STRESSITÖNTÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

Psst! Jos alehommat on jo mielessä ja ostoslistaa laadittu, niin kurkkaahan Ellokselle*. Siellä on alet jo hyvässä vauhdissa, aleprossat kohdillaan (jopa -70%!!) ja valikoimakin parhaimmillaan! Kauppaan pääset tästä*.
*mainoslinkki

EPÄILYKSIÄ HERÄTTÄVÄ TONTTU MUUTTI MEILLE

tonttuovi blogi

En halunnut tänä vuonna tehdä meille samanalaista aineetonta puuhajoulukalenteria, millainen meillä viime vuonna oli, sillä vaikka se oli lapsista aivan superkiva, saatoin itse vähän huokaista, kun vipakin luukku oli avattu (ja tehtävä suoritettu!!).

Joulukuun lähestyessä ja joulumielen herätessä aloin kuitenkin miettimään, että olihan se kalenteri aika kiva. En kuitenkaan ehdi tänä vuonna tonttudiskoilla ja leipoa pipareita aivan joka päivä, joten keksin, että meille muuttaa joulukuun ajaksi tonttu, joka sitten sopivina hetkinä tuo lapsille kirjeitä, joissa luvataan mukavaa yhteistä jouluista puuhaa.

Marraskuun viimeisenä päivänä vietiin lasten joululahjatoivelistat eteiseen kenkälipaston päälle ja sitten jäinkin odottelemaan, että kello olisi niin paljon, että voisin laittaa lapset nukkumaan ja pääsisin sitten yöllä omiin salaisiin tonttupuuhiin!

Kun lastenhuoneista kuului tasaista unituhinaa, kuskasin eteisen kenkälipaston päältä lasten sinne viemät joululahjalistat omaan jemmaani (tai siis tonttu vei ne!) ja toin tontun muuttokuorman tilalle. Kiinnitin pikkuruisen oven seinään ja asettelin tontun muut tarvikkeet nätisti oven eteen. Luuta nojaamaan seinän viereen ja pikkuiset saappaat kynnysmaton luo. Ripottelin vielä tekolunta tontun pihaan ja hykertelin mielessäni tätä ihanaa joulusalaisuutta. Meille muuttaisi tänä yönä tonttu!

Näin jo mielessäni miten lapset aamulla juoksisivat unenpöpperöisinä yöpuvuissaan katsomaan onko heidän lahjalistansa hävinneet ja samalla hieroisivat unisia silmiään hämmästyneinä, kun huomaisivat tilalle ilmestyneen tontun asumuksen. Kuulin korvissani riemunkiljahdukset, kun lapset tajuaisivat, että meidän eteiseen on muuttanut oikea tonttu!

Ja juuri niin se alkoikin. Aamulla lapset kävivät kurkkimassa vieläkö lahjalistat ovat tallella, mutta sen jälkeen kuopukselta sateli liuta totuuksia ja kysymyksiä:

-Tuohan on pelkkä koriste! Sä oot vienyt ne listat jonnekin…
-Tuo on kyllä ihan selkeesti tekolunta!
-Miten se tonttu muka pääsisi noin ylös, jos se on niin pieni?

No, se on sitä joulun taikaa!

tonttuovi
tonttuovi

tonttuovi

Kun tontun postilaatikkoon oli sitten hetken päästä ilmestynyt jännittävän näköinen käärö, ei tainnut olla enää väliä onko tarina tontusta totta vai ei, ainakin jotain hyötyä siitä on, kun kerran tuo kirjeitä lapsille!

Tontun kirjeessä kerrottiin, että lapsia odoteltaisiin jo Koiramäen jouluun. Lapset tapaisivat siellä joulupukin!

Lapset olivat tietenkin ilahtuneita tontun kirjeestä ja alkoivat heti miettiä mitä kaikkea Koiramäessä voisi jouluna tehdä. Ainakin koristella pipareita ja askarella. Niin ja siellä on yleensä saanut joulupukilta karkkiakin!

Tosin kirje herätti kyllä vähän epäilyksiäkin:

-Sä oot äiti tän kirjottanu, kun eihän niin pieni mikä siitä ovesta mahtuu voisi mitenkään pystyä kirjoittamaan näin isoja kirjaimia! Vai ootko? Ainakin oot auttanut sitä?

Tänä aamuna käytiinkin sitten ekana tarkastamassa tontun postilaatikko. Se oli tyhjä, mutta jotain pihassa oli kuulemma erilailla. Ehkä tontun saappaat olivat vähän eri kohdassa? Sen täytyy tarkoittaa sitä, että tonttu on käynyt yön aikana jossain…

Ps. Elloksella tänään huikeita Cyber Monday tarjouksia ja koodilla: 405451 saatte -5% lisäalen tilauksen loppusummasta! Kurkkaa valikoima täältä*.(*mainoslinkki)

tonttuovi blogi

Onko muille muuttanut tonttu?

MITÄ JOULUKALENTERIIN?

vinkit joulukalenteriin

Pari vuotta sitten tein esikoiselle Pokemon-joulukalenterin, eli sellaisen kalenterin, jonka jokaisesta luukusta löytyi yksi Pokemon-kortti. Lapsi toivoi samanlaista kalenteria tällekin vuodelle ja mikäs siinä, tuo kalenteri oli munkin mielestä tosi kiva, sillä kortit sai sujauttaa suoraan keräilykansioon, eikä kalenterista kertynyt mitään turhaa roinaa!

Niinpä kävin taas Pokemon-korttiostoksilla ja ostin samalla myös valmiita pusseja ja numerotarroja, joten kortit tarvitsi vain sujauttaa pusseihin ja liimata numerotarrat paikoilleen. Ihanan helppoa!

Mun mielestä nuo keräilykortit on tosi kivaa sisältöä joulukalenteriin, sillä ne voi tosiaan laittaa sinne kansioon, eikä jouluaattoon mennessä lastenhuoneen pöytä ole täynnä kaikenlaista kalenterista tullutta tavaraa. Tässä muutamia mun mielestä kivoja ideoita lasten joulukalentereihin:

  • Keräilykortit. Tuota Pokemon-kortti-ideaa voi toki soveltaa, ja sujauttaa luukkuihin mitä vain keräilykortteja tai -tarroja, joista lapsi pitää.
  • Tarroja. Jonain vuonna meillä oli joulukalenteri, jonka jokaisesta luukusta tuli pari tarraa, ja nuo tarrat liimattiin silloin tarrakirjaan.
  • Nameja. Itse tehdyssä joulukalenterissa voisi olla arkisin vaikka xylitolpastilleja tai -purkka ja viikonloppuna sitten jokin pieni makea herkku tai vaikka karkkipäivän karkit!
  • Yhteistä puuhaa. Meillä oli viime vuonna koko perheen yhteinen aineeton joulukalenteri, jonka luukuista paljastui mukavaa jouluista puuhaa. Tämä oli tosi hauska ja lapset pitivät kalenterista kovasti, mutta mua alkoi kyllä aaton lähestyessä jo vähän hengästyttää se kaiken puuhastelun määrä, kun oltiin pidetty tonttudiskoa, leivottu piparit ja tortut, seikkailtu taskulamppujen kanssa ja vaikka mitä!
  • Legoja. Muistan joskus kuulleeni, että joku oli tehnyt itse Lego-joulukalenterin niin, että oli ripotellut yhden Lego-pakkauksen palikat 24 pussukkaan. Ensimmäisestä luukusta tuli ekat palat ja ohje, ja jouluaattona oli sitten Lego-rakennelma valmis!
diy joulukalenteri

diy joulukalenteri

Kyselin vielä asiantuntijoilta (eli 5-8 vuotiailta kalentereiden käyttäjiltä) mielipiteitä siitä, minkälaisia juttuja kalentereista voisi löytyä:

  • Jos on kipee, niin sellaiselle lääkkeitä. Hmm… Meillä on kyllä yksi nuhanenä tällä hetkellä, mutta en tiedä ilahtuisiko hän siitä, että saisi joulukuussa joka päivä jonkin lääkeannoksen joulukalenterista. Toivottavasti nuha paranee jo ennen joulukuuta, haha!
  • Rahaa! Kymppi joka päivä ja jouluaattona kaksikymppiä. No tämä kalenteri ei kyllä ole mikään budjettivaihtoehto. Varsinkaan, jos lapsia on useampi, heh!
  • Tikkareita. Karkit vissiin kelpaa aina?
  • Kännykkä. Hmm, olisikohan tämä nyt sitten yhden luukun kalenteri, vai löytysikö luukuista kännykän osia, joista voi sitten taitava kasata aattona oman kännykän?
  • Semmosii oikeita lahjoja. Leluja. No tällainenhan meillä on joskus ollutkin. Ja vaikka täytin luukut pääasiassa kaikella hyödyllisellä (pienien lelujen lisäksi), kuten hammasharjalla, sukkaparilla ja sellaisella, tuntui muutaman päivän päästä aivan järjettömälle, että lapsi saa 24 lahjaa juuri ennen joulua! Ja tuosta kalenterista tuli kyllä tosi kalliskin. Ei tosin niin kallis, mitä tuo ehdotettu rahakalenteri kustantaisi, hah!
  • Legoja. Jep. Tämä siis on asiantuntijaraadinkin mielestä kiva idea!
  • Junarataa. Onpa kiva idea! Tähän voisi siis ostaa vaikka jonkin Brion junaratapakkauksen ja jakaa sitten radan osat 24 pieneen pakettiin. Tosin edullisemmin varmasti pääsisi, jos ostaisi sellaisen valmiin Brion joulukalenterin?
  • Keppi. Apua! kuulostaa kyllä aika kamalalle, mutta tämä lapsi rakastaa keppejä ja kiviä, joten miksei, haha! Tämä taitaa muuten olla edullisin vaihtoehto, sillä ainekset voi poimia lähimmästä pusikosta, heh.
diy joulukalenteri

vinkit joulukalenteriin

Minkälaisia juttuja teidän itse tehdyistä kalentereista löytyy?