LAPSEN OIKEUS TURVALLISEEN ARKEEN

lastenhuone sisustus

Näin lapsen oikeuksien päivänä ajattelin kertoa meidän arjesta päivystävänä sijaisperheenä.

Me siis toimitaan päivystävänä sijaisperheenä, eli meille voidaan sijoittaa lapsi kiireellisesti (usein jopa vain tunnin varoitusajalla) suoraan kriisitilanteesta lyhyeksi aikaa. Tuo lyhyt aika tarkoittaa käytännössä melkein mitä vain muutamasta päivästä reiluun vuoteen, riippuen aina lapsen ja hänen perheensä tilanteesta. Lapsi palaa meiltä joko takaisin kotiin tai lapsesta voidaan tehdä huostaanottopäätös (tämä on aina viimeinen vaihtoehto, johon ei päädytä kevein perustein!), jolloin lapsi muuttaa meiltä pitkäaikaiseen sijaisperheeseen. Me emme tee mitään päätöksiä, vaan kaikki päätökset tekee lapsen sosiaalityöntekijä tiimeineen.

Mutta millaista päivystävän sijaisperheen arki sitten on?

Suurimmaksi osaksi aivan tavallista (suur)perhearkea. Meidän omaan ydinperheeseen kuuluu vanhemmat ja kaksi lasta, kun taas päivystysperhetyön myötä meidän lapsiluku on suurimmaksi osaksi aikaa tuplaantunut. Kuuden hengen poppoo on mun näkökulmasta jo suurperhe ja tämä onkin ihan parasta, kun välillä saadaan elää suurperhearkea ja toisinaan sitten ollaan vain omien lasten kanssa.

Ehkä suurin ero tavallisessa arjessa onkin juuri se, että meitä on aika monta. Aamupalapöydässä istuu pari lisäsuuta lusikoimassa aamupuurojaan, eikä me mahduttaisi samaan aikaan autoon, ellei sieltä löytyisi kolmea penkkiriviä. Varastoon on kertynyt lastenvaatteita miljoonassa eri koossa, eikä kaikesta pieneksi jääneestä voi millään luopua, sillä koskaan ei tiedä mitä kokoa tullaan seuraavaksi tarvitsemaan. (Me toimitaan sijaisperheenä pienille, alle kouluikäisille lapsille)

Mutta aivan tavallisista jutuista meidän arki koostuu. Tehdään ihan samoja juttuja, kuin jos oltaisiin vain oman perheen kesken. Meillä leikitään, pelataan, luetaan, kinastellaan, halitaan, lohdutetaan ja tehdään retkiä metsään. Ja jos sijoituksen varrelle osuu juhlia, ovat sijoitetut lapset luonnollisesti myös osana niitä. Me ollaan vietetty joulua yhdessä sijoitetun lapsen kanssa ja oltu suurperheenä kummilapsen ristiäisjuhlassa. Kesällä seilattiin naapurimaahan ja tehtiin viikon mittainen kotimaan road trip eläinpuistoja kierrellen. Onhan kaikki vähän erilaista isommalla porukalla, mutta loppujen lopuksi varmasti aika samanlaista, kuin missä tahansa muussa isossa perheessä.

Pääasiassa eletään kuitenkin aivan tavallista (ja vähän tylsääkin) lapsiperhearkea, mutta tämä onkin usein juuri parasta ”hoitoa” sijoitetuille lapsille. Saada turvallinen kasvuympäristö rutiineineen ja sääntöineen.


”Lapsia ja nuoria, jotka eivät voi elää omassa kodissaan, on vuosi vuodelta enemmän. Vuonna 2018 oli kodin ulkopuolella sijoitettuna 18 544 lasta ja nuorta. Huostaan otettuja heistä oli 10 861 ja kiireellisesti sijoitettuja 4 390 lasta (sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisiin sijoituksiin että huostassa olleiden lukumääriin). Kaikista kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista oli 7721 saanut sijaisperheen. ”*


Toki meidän arjessa näkyy myös sijoitettujen lasten erityisyydet ja haasteet. Kiireellisellekin sijoitukselle on aina painavat syyt ja lapset saattavat kantaa mukanaan monenlaista huolta, murhetta ja traumaa.

Arkeen kuuluu myös sijoitettujen lasten tapaamiset biologisten sukulaisten kanssa. Lapsi kun ei koskaan tule meidän elämään yksin tai vain sisarustensa kanssa, vaan mukana tulee aina myös lapsen biologiset vanhemmat, ehkä muitakin sukulaisia ja lapsen sosiaalityöntekijä(t), joiden kanssa tehdään yhteistyötä. Lapset tapaavat sijoituksen aikana vanhempiaan ja nämä tapaamiset suunnitellaan aina yhdessä lapsen sosiaalityöntekijän ja vanhempien kanssa, mutta niitä voi olla esimerkiksi useasti viikossa tai vaikka parin viikon välein. Näihin vaikuttaa aina moni asia, kuten esimerkiksi se, onko lapsi palaamassa pian kotiin, vai muuttaako hän pitkäaikaiseen perheeseen. Tapaamiset tietenkin rytmittävät myös meidän perheen arkea, sillä kalenteriin merkataan tapaamiset, palaverit, mahdolliset lääkärikäynnit ja muut sijoitetun lapsen asioihin liittyvät menot ja omat menot suunnitellaan sitten näiden ympärille.

Meidän kohdalle on osunut paljon rauhallisia ja kiireettömiä päiviä, jotka ollaan saatu elää omien aikataulujemme mukaan. Näin varmasti useimmiten onkin. Aika tavallista ja kivaa arkea!


”Suomalaisissa perheissä elää lisäksi lähes 55 000 lasta ja nuorta, jotka tarvitsevat lastensuojelun avohuollon tukea ja apua. Yhtenä tärkeänä tukimuotona on tukiperhetoiminta, johon tarvittaisiin runsaasti lisää perheitä. Perhehoitoa tarvitsevat myös jostakin sairaudesta tai vammasta kärsivät lapset ja nuoret sekä sikiöaikaisen päihteiden käytön haitoille altistuneet lapset.”*


Me ollaan toimittu myös tukiperheenä ja se on sijaisperhetoimintaa kevyempi muoto olla mukana tällaisessa toiminnassa! Voisin tästä kirjoitellakin joskus lisää, mutta nopeasti kerrottuna kyseessä on siis toiminta, jossa lapsi asuu normaalisti kotonaan, mutta vierailee tukiperheessä esimerkiksi yhden viikonlopun kuukausittain.

*Lähde: Perhehoitoliitto

LUE MYÖS:

Meistäkö lastensuojelun kriisiperhe?
Päivystävä sijaisperhe – mitä päivystäminen tarkoittaa?
Päivystävä sijaisperhe – miten lapset ovat suhtautuneet?

PÄIVYSTÄVÄ SIJAISPERHE – MITEN OMAT LAPSET OVAT SUHTAUTUNEET?

sijaisperhe blogi

Kun kerroin, että meidän perhe toimii päivystävänä sijaisperheenä, sain paljon hyviä kysymyksiä tähän työhön liittyen. Vastailinkin jo aikaisemmin osaan näistä kysymyksistä ja nyt olisi luvassa lisää vastauksia.

Miten omat lapset ovat suhtautuneet?

Onneksi ihan hyvin! Tätä työtä olisi aivan mahdotonta tehdä, jos omat lapset olisivat tätä vastaan. Tämä työ kun tulee luonnollisesti osaksi ihan koko perheen elämää.

Ja vaatiihan tämä kyllä omilta lapsilta aika paljon. Täytyy hyväksyä se, että joku aivan vieras lapsi (tai lapsia) astuu osaksi meidän perheen elämää aivan tasavertaisena perheenjäsenenä. Täytyy jaksaa tutustua, kiintyä ja luopua. Täytyy jakaa oma koti ja omat vanhemmat. Ja osata ottaa huomioon vieraan lapsen erilaiset tavat ja mahdolliset haasteet. Mä oon tehnyt töitä kotona siitä lähtien, kun meidän esikoinen syntyi, joten siinä mielessä tämä työ ei ole tuonut muutosta meidän lasten arkeen, mutta onhan tässä työssä myös se hyvä puoli omien lasten kannalta, että olen aina kotona.

Välillä olen miettinyt sitä, onko jatkuvasta kiintymisestä ja sen jälkeen luopumisesta meidän lapsille jotain haittaa, mutta toisaalta lapset kyllä ymmärtävät hyvin sen, että vieraat lapset tulevat meille vain hetkeksi (on tuo hetki sitten viikkoja tai vuoden) ja sen jälkeen heidän on aika jatkaa matkaa. Ollaan pidetty aina meiltä lähteville lapsille läksiäiset ja sijoituksen päätyttyä lähdetty omien lasten kanssa vaikka kylpylään, joten ajatukset on kyllä saanut nopeasti jo aivan muihin juttuihin.

Ollaan muutenkin koitettu tehdä tämä työ omille lapsille mahdollisimman mukavaksi. On tietenkin supertärkeää muistaa antaa huomiota ja aikaa jokaiselle myös erikseen ja tehdä välillä kivoja juttuja ihan vain oman perheen kesken, kun siihen on mahdollisuus. Meillä on kummallekin omalle lapselle oma huone ja sen lisäksi myös sijoitetuille lapsille on oma huone (toki ihan pikkuiset lapset eivät vielä omaa huonetta edes tarvitse, vaan nukkuvat meidän vanhempien makkarissa, ja leikkinurkkaus pystytetään olohuoneeseen). Oma huone on jokaisen omaa aluetta, eikä leluja ole pakko jakaa, kun jokaisella on omat lelut omassa huoneessa. Useimmiten noissa huoneissa kyllä leikitään puolin ja toisin yhdessä, mutta silloin kun ärsyttää (ihan varmasti näitäkin hetkiä on!), on mahku touhuilla omassa huoneessa aivan itsekseen tai omien kavereiden kanssa.

Täytyykö lasten olla perheen nuorimpia?

Usein näin suositellaan ja meilläkin on suurin osa lapsista ollut meidän lapsia nuorempia. Sijoitettujen lasten ikähaarukka ja lukumäärä suunnitellaan aina yhdessä perheen oman sosiaalityöntekijän kanssa.

Kuinka monta lasta meillä voi olla yhtä aikaa?

Tämäkin sovitaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Me voidaan ottaa kaksi lasta yhtä aikaa.

Mitkä ovat vaikeimpia hetkiä sijaisperheenä toimimisessa?

Vaikeinta on varmasti ne tilanteet, kun täytyisi löytää oikeat sanat. Aivan pikkuisten lasten kanssa on siinä mielessä helpointa, että vauva kyllä solahtaa osaksi meidän perheen arkea helposti. Isommilla lapsilla taas saattaa olla monenlaista huolta, haastetta, surua tai ikävää, joihin kaikkiin täytyisi löytää ne oikeat lohduttavat sanat. Onneksi näiden asioiden kanssa ei olla yksin, vaan aivan kaikkeen saadaan myös apua.

Kuinka käytännössä prosessi etenee?

Kun lapsi on sijoitettu kiireellisesti päivystysperheeseen, selvittää lapsen sosiaalityöntekijä lapsen ja hänen perheensä tilannetta. Voiko lapsi palata takaisin biologiseen perheeseen, tarvitaanko sinne tukitoimia, mitä tukitoimia perheelle voidaan tarjota, onko niitä ollut jo käytössä, vai aloitetaanko huostaanoton valmistelu?

Mutta meidän näkökulmasta koko tuo prosessi pyörii jossain taustalla, sillä meidän tehtävänä on vain huolehtia lapsesta ja elää tavallista ja turvallista perhe-elämää. Toki meidän tehtäviin kuuluu myös tiettyjen havaintojen teko, mutta niidenkään tulkitseminen ei kuulu meille. Me ei siis tehdä mitään päätöksiä siitä, kauan lapsi meillä asuu tai mistään muustakaan, vaan kaikista päätöksistä vastaa lapsen sosiaalityöntekijä tiimeineen.

Lue myös:

Meistäkö lastensuojelun kriisiperhe?
Päivystävä sijaisperhe – Mitä päivystäminen tarkoittaa?

PÄIVYSTÄVÄ SIJAISPERHE – MITÄ PÄIVYSTÄMINEN TARKOITTAA?

sijaisperhe blogi

Kerroin vähän aikaa sitten, että meidän perhe toimii päivystävänä sijaisperheenä ja sain hurjan hyviä kysymyksiä tähän hommaan liittyen. Aika useaa kiinnosti ainakin se, että mitä se tunnin varoitusajalla lapsen hakeminen käytännössä tarkoittaa, voidaanko me reissata ollenkaan, vai istutaanko jatkuvasti kotona puhelinsoittoa odottamassa.

Mitä päivystäminen tarkoittaa käytännössä?

Päivystysvuorossa, jossa lapsi on haettava tunnin kuluessa siitä, kun puhelin pirahtaa, ollaan viikko kerrallaan. Tämän jälkeen, jos Luotsin perhetilanne sallii (eli perheitä on riittävästi vapaana), huilataan viikko 24 tunnin päivystyksessä ja seuraava viikko sitten ollaan taas tunnin päivystyksessä.

Käytännössä siis silloin, kun ollaan tunnin päivystyksessä, ei reissata mihinkään, mutta voidaan kyllä melko normaalia elämää elellä muuten. Voidaan käydä lasten kanssa vaikka kirjastossa, eläinpuistossa tai museossa (valmiina tietenkin lähtemään kesken pois), mutta esimerkiksi uimahalliin ei silloin mennä, koska puhelin on oltava jatkuvasti mukana ja siihen on vastattava heti, jos se soi. Toki päivystysvuorossa ollessakin toinen vanhemmista voi lähteä lasten kanssa vaikka uimaan, sillä riittää, kun toinen vanhemmista päivystää. Tämä on tietenkin aika sitovaa, mutta toisaalta myös jännääkin, kun koskaan ei voi tietää milloin puhelin soi, ja millaisen lapsen meille seuraavaksi saamme!

24 tunnin päivystys taas tarkoittaa sitä, ettei silloin kuljeta puhelin kädessä jatkuvasti, vaan riittää, kun sitä vilkaisee muutaman kerran päivässä ja ollaan valmiina siirtymään tarvittaessa 24 tunnin sisällä takaisin tunnin päivystykseen. Tällöin voidaan siis lähteä vaikka uimaan tai elokuviin, kun puhelimen saa hetkeksi unohtaa.

Toisaalta päivystyksessä ei yleensä hirmuisen pitkiä aikoja olla, me ollaan lyhimmillään ehditty päivystää vain muutaman tunnin ajan, kunnes puhelin on pirahtanut! Pisimmilläänkin ollaan päivystetty vain muutaman viikon ajan.

Sen jälkeen, kun saadaan puhelinsoitto, jossa kerrotaan, että meidän perheeseen sijoitetaan lapsi, päättyy meidän perheen päivystysvuoro siihen. Siitä alkaakin sitten aivan uudenlainen arki, jossa tutustutaan puolin ja toisin. Me meille sijoitettuun lapseen ja lapsi meidän perheeseen, kotiimme ja meidän perheen tapoihin ja sääntöihin (toki lapsen ikä huomioiden, vauvan kanssa ei tietenkään mitään sääntöjä opetella, toisin kuin vaikka eskari-ikää lähestyvän kanssa).

Kun sitten ollaan saatu arki rullaamaan ja tutustuttu puolin ja toisin, voidaan usein tehdä aivan niitä samoja tuttuja juttuja, kuin omienkin lasten kanssa, eli touhutaan aivan tavallisia lapsiperheen juttuja kotona, ulkoillaan, käydään metsässä retkellä makkaroita paistamassa tai kyläillään sukulaisten luona. Toki jos lähdetään esim. naapurimaahan sukulaisia katsomaan, sovitaan tällaisista reissuista aina ensin lapsen sosiaalityöntekijän kanssa, eikä tällaiselle reissulle lähdetä ollenkaan lyhyen sijoituksen aikana.

Käytännössä siis suurin osa ajasta me eletään tavallista lapsiperhearkea sijoitettujen lasten kanssa (toki tässä meidän arjessa ovat mukana myös mm. lapsen sosiaalityöntekijä ja biologiset vanhemmat) ja vain pieni osa ajasta päivystetään.

Miten me kerätään voimavaroja, jos sijoitus on kestänyt pitkään?

Yleensä lapset tapaavat sijoituksen aikana biologisia vanhempiaan, ja joskus tapaamiset ovat parin tunnin päivätapaamisia, toisinaan tapaamiset voivat olla yön tai parinkin kestäviä kotilomia. Esimerkiksi nämä hetket ovat tosi käteviä tehdä jotain ihan vain oman perheen kanssa tai miehen kanssa kahdestaan. Parin tunnin tapaamisen aikanakin ehtii käydä miehen kanssa kaksin lounaalla ja yön yli kestävän kotiloman aikana ehtii tehdä omien lasten kanssa jo kaikenlaista.

Toisaalta muutenkin arjessa yritetään tehdä jotain spessua välillä omien lasten kanssa, ja toisaalta antaa kahdenkeskistä aikaa myös sijoitetulle lapselle.

Kun sijoitus päättyy, on aika pitää lomaa! Meillä on ollut tapana tehdä lasten kanssa tällöin jotain spessua, lyhyen sijoituksen jälkeen ollaan käyty esimerkiksi lyhyellä kylpylälomalla, kunnes ollaan palattu takaisin päivystykseen. Muutaman viikon kestäneen sijoituksen jälkeen ei yleensä kaipaakaan mitään viikonloppulomaa kummempaa vapaa-aikaa, kun taas pidempään kestäneen sijoituksen jälkeen on varmasti hyvä hengähtää kunnolla, kunnes aloitetaan taas uudelleen odottelemaan päivystyspuhelimen pirahdusta.

Täytyykö lasten kanssa olla 247 kotona, vai voiko samaan aikaan käydä töissä?

Päivystävässä sijaisperheessä toinen vanhempi on aina kotona, eikä voi käydä samaan aikaan kodin ulkopuolella töissä.

Maksetaanko tästä?

Kyllä, koska toisen vanhemman on jäätävä pois palkkatyöstä, maksetaan päivystysajalta korvaus ja lapsesta hoitopalkkio ja kulukorvaus.

Mikä yllätti, hyvässä ja pahassa?

Olen aika positiivinen ihminen ja ihan hirmuisen optimistinen luonteeltani. Silti mulla on hassu tapa varautua aina kaikkein pahimpaan! Niinpä olen monta kertaa miettinyt sitä, että miten me sitten toimitaan, jos juuri meidän kohdalle osuu omien lasten lelut tahallaan rikkova tai meidän lapsia kiusaava leikki-ikäinen tai hurjista vieroitusoireista kärsivä huumevauva? Tai entä jos biologiset vanhemmat käyttäytyvät uhkaavasti, joudutaanko me pelkäämään? Mitään kurjaa ei kuitenkaan onneksi ole meidän kohdalle sattunut, eikä ainakaan vielä ole mikään päässyt negatiivisesti yllättämään.

Hyvässä on yllättänyt monikin asia! En olisi etukäteen esimerkiksi arvannut, miten hyvän yhteistyön parhaimmillaan voi lasten biologisten sukulaisten kanssa saada aikaan.

No niin, siinäpä tuli vastauksia ekaan osaan kysymyksiä ja vastailen myöhemmin taas lisää ja uusia kysymyksiäkin saa toki jättää.

Miltäs päivystystoiminta kuulosti?

Lue myös:
MEISTÄKÖ LASTENSUOJELUN KRIISIPERHE?