Me päätettiin rakennuttaa laajennus meidän kotiin, että saataisiin tarvittavat lisäneliöt meidän arkea sujuvoittamaan. Mutta ihan näin suoraviivaisesti ei tähän lopputulokseen päädytty!
Uutta kotia etsimässä
Eka etsittiin meille isompaa kotia. Ollaan katseltu niitä lähes koko Pirkanmaalta, vaikka samaan aikaan ollaan koko ajan tiedetty, ettei olla vaihtamassa kaupunkia, eikä edes asuinaluetta! Todellinen alue, jolta ollaan isompaa kotia katseltu on siis ollut tosi pieni, mutta täältäkin on kyllä tullut jonkin verran taloja myyntiin. Mutta ei tarpeeksi isoja! Meillä on nyt viisi huonetta (neljä makuuhuonetta ja olohuone) ja tarvittaisiin ainakin seitsemän (viisi makuuhuonetta ja kaksi oleskelutilaa)!
Sitten saatiin idea laajennuksesta. Jos ei kerran sopivaa kotia löydy, niin laajennetaan tätä nykyistä! Meillä on rakennusoikeutta jäljellä ja taloa laajentamalla voitaisiin ehkä saada ne meidän toivomat lisäneliöt ja -toiminnot tähän kotiin. Tavattiin arkkitehti ja piirrettiin meidän kotiin laajennusosa meidän toiveiden mukaisesti. Ja siitä tuli ihana!
Asuntonäyttöjä ja vaihtokauppoja
Jatkettiin kuitenkin niiden myyntiin tulleiden talojen katselua, kunnes päätettiin, että toteutetaan se laajennus. Koska päätettiin, että jäädään tähän kotiin asumaan, alettiin suunnittelemaan myös pihajuttuja. Tilattiin lapsille uusi isompi uima-allas ja päätettiin, että mies puuverhoilisi altaan ja rakentaisi sen ympärille sellaisen terassin, josta oltiin pitkään haaveiltu. Ja samana päivänä, kun meidän pihaan tiputettiin muutamalla tuhannella eurolla puutavaraa terassin rakentamista varten, tuli Etuovelle juuri sellainen talo myyntiin, jossa oli meille sopivan verran huoneita ja sijaintikin olisi aivan loistava! Niinpä lähdettiin asuntonäyttöön ja kuultiin, että siinä talossa asuva perhe etsi itselleen pienempää kotia. Keksittiin, että voitaisiin vaihtaa koteja (välirahalla tietty) keskenämme. Sitten saatiinkin välittäjän meidän kotiin käymään ja kohta pidettiinkin jo (yksityistä) asuntonäyttöä meidän kodissa.
Sitten vietettiin lähes uneton yö ja mietittiin KAIKKIA näitä kotijuttuja. Sitä toista taloa, laajennusta, niitä terassilautoja, meidän kodissa pidettyä asuntonäyttöä ja kaikkea. Mitä sekoilua!
Kun muutaman päivän päästä kuultiin, että toinen perhe päätyi muuhun ratkaisuun, eikä vaihtokauppoja tulisi, oltiin me helpottuneita! Se talo oli kyllä aika kiva ja ihanalla sijainnillakin aivan tästä läheltä, mutta ei kuitenkaan pohjaratkaisultaan ihan sitä mitä me haettiin. Tämä vahvisti sitä, että laajentamalla meidän kotia me saataisiin räätälöityä meille juuri sellainen koti, joka vastaa kaikkia meidän tarpeita ilman suurempia kompromisseja.
Suunnitelma laajennuksesta oli arkkitehdin piirtämänä jo valmiinakin. PAITSI. Sain omasta mielestäni aivan loistavan idean! Keksin, että pienillä muutoksilla saataisiin laajennusosasta vieläkin ihanampi, aivan täydellinen! Arkkitehti piirsi pohjaan toivotut muutokset (kerron näistä sitten joskus myöhemmin lisää), sitten tuli vähän mutkia matkaan, turhautumista ja muuta sellaista, kunnes vihdoin päästiin tähän pisteeseen jossa nyt ollaan. Huh.
Nyt kun päästään lopulta vauhtiin, niin raksajuttuja tulossa tänne blogiin ja Instagramiin, pysyhän kuulolla!
Me muutettiin tähän kotiin kolmihenkisenä perheenä. Nyt meitä asuu tässä kahdeksan! Toimitaan päivystävänä sijaisperheenä, joten varmasti tulee niitäkin hetkiä, kun meitä asuu täällä ”vain” kuusi, mutta on myös mahdollista, että jatkossakin täällä asuu meidän vanhempien lisäksi viisi tai kuusi lasta. Ei siis ihme, ettei tämän kodin tilat toimi meidän perheen käytössä enää samalla tavalla kuin silloin kymmenisen vuotta sitten, kun tähän pikkuisena perheenä muutettiin.
Ei olla muuttamassa mihinkään (vaikka se oli kyllä meidän ensisijainen vaihtoehto ja aika kauan sopivaa taloa etsittiinkin), eikä lähdetä raken(nut)tamaan ihan uutta kotia, vaan remontoidaan tätä nykyistä. Rakennutetaan tähän siis laajennus!
Laajennusosaan on tulossa meille vanhemmille makuuhuone, kuopukselle pikkuinen 8,9 neliön huone (tai jos kaikki ei nyt menekään putkeen, niin silloin kuopus saa vain 6 neliön kopperon, mutta toivotaan, ettei niin käy, hah!) ja kovasti kaivattu arkieteinen. Ei siis olla rakennuttamassa mitään överiä lisäsiipeä, vaan kompaktisti ne tilat, joita tarvitaan toimivampaan arkeen.
Näillä muutoksilla saadaan myös tänne ”vanhaan” osaan paljon toivottua toiminnallisuutta. Tällä hetkellä me mm. käytetään kodinhoitohuonetta arkieteisenä ja voitte varmasti kuvitella miltä se tila näyttää kahdeksan hengen taloudessa, kun kodaria ei alunperin ole suunniteltu ulkovaatteiden ja kenkien säilytykseen. Jep. Melkoinen kaaos takki- ja kenkäröykkiöineen, vaikka ollaankin parhaamme mukaan hankittu tilaan kenkätelineitä, naulakoita, hyllyköitä ja asustekoreja. Ja vaikka kodari imuroidaankin joka päivä, on lattia AINA vähän hiekkainen. En malta odottaa, että saadaan siirrettyä kulku (ja ne ulkovaatteet) arkieteiseen, jolloin kodinhoitohuone jää siihen suunniteltuun tarkoitukseen (ja suihkusta voi tulla siihen kuivattelemaan ilman, että märät varpaat ovat heti hiekassa, hah).
Täältä ”vanhalta” puolelta meidän vanhempien makuuhuone voidaan palauttaa siihen tarkoitukseen, jossa se on alunperin ollutkin, oleskelutilaksi. Meidän makuuhuone on olohuoneen vieressä pariovien takana ja jatkossa se saa toimia toisena oleskelutilana, jossa varsinkin isommat lapset voivat viettää aikaa, pelata, katsella elokuvia jne. Sama tila toimii myös vierashuoneena, jollaista meillä ei ole vuosiin ollut!
Meidän pojilla on tällä hetkellä yhteinen huone (meillä on nyt kolme lastenhuonetta, jossa jokaisessa kaksi lasta) ja remontin jälkeen kumpikin saa oman huoneen. Mun mielestä lapsilla voi aivan hyvin olla jaettu huone, eikä jokaisella tarvitse olla huonetta vain omassa käytössään, mutta ainakin tällä hetkellä poikien ikäero tuntuu haastavalta, kun lapset jakavat huoneen. Esiteini esim. haluaa jo valvoa aika myöhään, kun taas yhdeksänvuotiaan täytyisi päästä nukkumaan jo aikaisemmin jne.
Ollaan tarkkaan mietitty (ja toki jo ihan arjessa huomattu) mitä asioita me meidän kotiin kaivataan ja oikeastaan nämä kaikki saadaan laajennuksen myötä toteutettua. Tärkeimpinä toiveina kun on ollut toinen oleskelutila, arkieteinen ja yksi lastenhuone lisää.
Enpä malttaisi odottaa, että saadaan tämä remppa valmiiksi!
Nyt siis rakennuslupaa hakemaan, siitä se sitten lähtee!
Muistatteko, kun sain idean olohuoneen ja makuuhuoneen välisten pariovien maalaamisesta? Tällaisten ”nykyaikaisten” väliovien maalaaminen vähän mietitytti, koska väliovet eivät ole puuta, joka olisi helppo maalata, vaan jotain mitä lie kuitulevyä, jossa on maalipinta päällä. En kuitenkaan halunnut luopua ajatuksesta, vaan päätin ensin harjoitusmaalata jonkun vähän vähemmän näkyvällä paikalla olevan oven.
Meidän eteisessä on kolme ovea lastenhuoneisiin. Yksi seinä on maalattu vaaleanpunaiseksi, joten sillä seinällä olevat ovet halusin jättää valkoisiksi. Viereinen seinä on valkoinen (tämä on myöhemmin tarkoitus maalata harmaaksi), joten sillä seinällä olevan oven halusin maalata lilalla maalilla.
Instagramin puolella pyydettiin maalausohjeita ja lupasin jakaa ne, jos ovesta tulisi hyvä. Ja siitä tuli ihana!
Joten tässä täysin amatöörimäiset maalausohjeet välioven maalaamiseen. Googlailin ensin vinkkejä (joten olen oikeastaan jo melkein ammattilainen) ja kyselin paikallisesta maalausliikkeestä vielä ammattilaisen vinkit samalla, kun ostin maalaustarvikkeet.
VÄLIOVEN MAALAAMINEN
Hanki ensin välineet:
Tarvitset Maalipesun (mulla Rensa super maalipesu), jonkun karhean asian (karhunkieli tms, omani ostin maalausliikkeestä enkä muista mikä sen nimi on. Ei kuitenkaan hiomapaperi, se olisi liian karkea). Hiomahuopa! Se se olikin! Pohjamaalin (mulla Teknoksen Futura aqua primer), Kalustemaalin (mulla Teknoksen aqua puolikiiltävä Tikkurilan Menuetilla sävytettynä) ja laadukkaan siveltimen ja kalustetelan (mulla joku kallis maali-/lakkasivellin ja huopatela).
Tee pohjatyöt:
Pyyhi ovi kostealla rätillä, pese maalipesulla ja hio sillä karhealla asialla. Tai sitten ensin hio ja sen jälkeen pese maalipesulla, en kyllä yhtään tiedä kummin päin kuuluisi tehdä, mä pesin ensin maalipesulla ja hioin sitten (ja toki pyyhin hiontapölyt vielä kostealla rätillä).
Maalaa ovi pohjamaalilla. Turhaudu siihen, ettet ottanut pohjamaalia sävytettynä (miksi??). Maalaa valkoista ovea valkoisella pohjamaalilla ja arvaile oletko varmasti pohjamaalannut joka kohdan. Noudata purkissa annettuja kuivumisaikoja ja pohjamaalaa myöhemmin toinen puoli.
Nyt maalaamaan!
Nyt voit aukaista sen sävytyn maalipurkin, jossa se IHANAN värinen maali odottaa. Kun on aika maalata oven reunat, eli ne kohdat, joihin mm. saranat tai lukko tulevat, hätäänny siitä, että muistitkohan sittenkään edes hioa näitä kohtia! Ainakaan maali ei tunnu tarttuvan näihin niin hyvin kuin muualle. Luota siihen, että hyvä siitä kuitenkin tulee, muutakaan et tässä vaiheessa oikein voi. Noudata taas kuivumisaikoja, maalaa ovi molemmin puolin ja uudestaan ja uudestaan. Mä maalasin sävytetyllä kalustemaalilla kahteen kertaan.
Ihastele lopputulosta!
Kuvaa ovea (ja prosessia matkan varrella) esim. Instagramiin ja toivo, ettei kukaan kyllästy samana toistuvaan sisältöön. Ihastele ovea, sillä se on IHANA! Sitten vaan ovi paikolleen ja voitkin nyt bongata kaikki ne kohdat, jotka maalasit vähän huonosti. Onneksi maalia on vielä jäljellä, niin voit kyllä vielä korjata virheesi. Sitten joskus kun jaksat.
Ja ta-daa, nyt sinulla on ehkä maailman ihanin ovi!
Rakastan tätä uutta näkymää, joka on vastassa, kun ulko-ovesta astuu meille sisälle! Juuri sopivan hassu, söpö ja ihana! Joskus myöhemmin on tarkoitus maalata tuo valkoinen seinä samalla harmaalla, jolla suurin osa meidän kodin seinistä on maalattu ja oven vasemmalla puolella oleva vaatekaapisto lähtee tuosta pois. Tykkään monista asioista meidän kodissa, mutta tuon tumman lattian olen mielelläni piilottanut mattojen alle. Nyt se alkaa tulla tiensä päähän (huh!), joten jossain vaiheessa on myös tarkoitus vaihtaa lattia. Löysin jo yhden ihanan lattiavaihtoehdon, josta tilasin meille mallin ja nyt jään odottelemaan onko se livenä yhtä ihana kuin kuvissa näytti! Ihan vielä lattiaremppa ei ole ajankohtainen, mutta haluan seuraavaksi tänne täydellisen lattian, joten vaihtoehtojen kartoitus on nyt alkanut, hah!
Ps. Jäätelöviirinauha on kesäkuisilta synttärikemuilta. Multa tuppaa jäämään tällaiset koristeet aina pysyviksi sisustusratkaisuiksi, koska en vaan malttaisi ottaa söpöjä koristeita pois!