ENSIKERTALAISEN HELPPO RAAKASUKLAAKAKKU

raakasuklaakakku

Kerroin tuossa muutama postaus sitten, että jätin viljat ja sokerin pois ruokavaliostani, ja silti meillä herkuteltiin äitienpäivänä ihanalla kermaisella suklaakakulla. Sokerittomuus ei onneksi tarkoita sitä, ettei jatkossakin voisi silloin tällöin herkutella, nyt vaan täytyy miettiä ne herkut vähän uusiksi.

Ensin ajattelin, että voisin joustaa tuosta sokerista äitienpäivänä (gluteenipitoisten viljojen kanssa haluan olla ihan ehdoton), ja toivoin äitienpäiväksi marenkikakkua, koska pavlova nyt vaan on ihan parasta. Mutta kun tuo sokerittomuus sujui niin hyvin, en sitten halunnutkaan lipsua edes tuona yhtenä päivänä, vaan päätin kokeilla tehdä elämäni ensimmäisen raakakakun.

Oon aina ajatellut, että raakakakkujen valmistus on jotenkin työlästä ja monimutkaista, ja niihin tarvitaan tsiljardi omituista ja vaikeasti saatavaa ainesosaa. Löysin kuitenkin aika helpon kuuloisen ohjeen, ja tarvikkeetkin löytyi näppärästi lähimarketista ja luontaistuotekaupasta (laitoin ohjeeseen suorat linkit tuotteisiin, jos haluatte tilata netistä).

Alle euron maksaviin vehnäjauhoihin ja sokeriin tottuneena nuo raakakakkuvärkit tuntui näin ensikertalaisesta melko kalliilta, mutta toisaalta suurimmasta osasta niistä kului vain vähän, ja ovat varmasti myös riittoisia. Ja varsinkin raakakaakaojauhetta olen käyttänyt nyt muutenkin, se on aivan ihanaa smoothienkin joukossa!

Kakku oli kyllä tosiaankin helppo tehdä, sillä oikeastaan kaikki ainekset vaan laitettiin kerralla astiaan ja soseutettiin massaksi. Tässä kyllä varmaan auttaisi, jos olisi vähän laadukkaammat työvälineet, ainakin mun halppis sauvasekoitin joutui melkoiselle koetukselle, mutta selvisi vaan kuitenkin. Aikaa valmistukseen kului puolisen tuntia, ja sen jälkeen kakku hyytyi pakkasessa samaan aikaan, kun puuhasteltiin muita juttuja.

raakakakku

Helppo raakasuklaakakku kookoskermavaahdolla

Pohja:

2 dl manteleita (kokonaisena tai valmiiksi rouhittuna)
n. 15 pehmeää kivetöntä taatelia
n. 2 tl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset tahnamaiseksi seokseksi sauvasekoittimella tai blenderillä ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Ainakin mulla (varmasti kaupan halvinta) sauvasekoitinta käyttäessä homma tuntui aluksi ihan toivottomalta, mutta sekoitin koko hommaa välillä lusikalla ja jatkoin taas, ja kyllä tuo seos vaan muussaantui lopulta.

Täyte:

3 dl cashewpähkinöitä
1,5 dl raakakaakaovoita
2 keskikokoista kypsää avokadoa
1 dl hunajaa
1 dl raakakaakaojauhetta
n. 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

Laita cashewpähkinät likoamaan veteen jo edellisenä päivänä!

Laita astiaan liotetut cashewpähkinät, sulatettu kaakaovoi, pilkottu avokado, hunaja, raakakaakaojauhe, sekä sulatettu kookosöljy. Sekoita kaikki tasaiseksi sileäksi massaksi esim. sauvasekoittimella.
Kaada täyte pohjan päälle ja laita pakkaseen pariksi tunniksi hyytymään ja nosta sen jälkeen jääkaappiin.

Päälle:

1 prk kookoskermaa
Mansikoita

Ennen tarjoilua vatkaa kookoskerma vaahdoksi, levitä kakun päälle ja koristele mansikoilla tai muilla marjoilla.

Ohje muokattu tästä ohjeesta.

raakakakku helppo

No miltä se kakku sitten (näin ensikertalaisten mielestä) maistui?
Esikoinen tuumasi ensimmäisen lusikallisen maistettuaan, ”Hmmm, aika outoa… Mutta ihan hyvää silti”, ja söi melkein koko lautaselle leikatun palasen. Myöhemmin kyllä kuulin hänen kertoneen naapurille, että ”Se oli niin pahaa, etten pystynyt syömään loppuun!” haha.
Puolitoistavuotias kuopus sen sijaan ahmi kakkua keskittyneesti, ja lusikoituaan kipponsa tyhjäksi ojensi lautasensa merkiksi, että tahtoo lisää!
Me kyllä miehen kanssa myös tykättiin kakusta, ja syötiinkin koko tuo iso kakku parissa päivässä loppuun, hups!

Ps. Jos haluaa jotain nopskaa, sokeritonta ja pientä makeaa kahvin kanssa, niin Puhdistamon hunajalla makeutettu mintunmakuinen raakasuklaapatukka on mun lemppari, ja tätä aion kantaa jatkossa laukussani kahvilareissujen varalle.

Joko teillä on testattu raakakakkuja?

Postauksessa mainoslinkkejä