TATU JA PATU VIIKINSAARESSA JA REPPUVINKKI

tatu ja patu viikinsaari

Kun muutama viikko sitten bongasin, että Viikinsaaren kesäteatterissa vierailee Turun Linnateatterista Tatu ja Patu pihalla -esitys parina sunnuntaina, buukkasin meille saaripäivän siltä istumalta. Meidän Veikkohan on ihan Tatu ja Patu superfani, jossain vaiheessa jouduin jo piilottamaan joululahjaksi saadun Tatun ja Patun ihmeellinen joulu -kirjan, kun en vaan jaksanut lukea joulujuttuja keskellä kesää… Tällä hetkellä meillä taitaa olla ainakin kolme sarjan kirjaa lainassa kirjastosta, ja näiden kirjojen parissa lapsi viihtyy itsekseenkin vain kuvia katsellen. Ja ovathan nuo kirjat kyllä hauskoja, ja niiden huumori uppoaa kyllä ihan täysillä meidän poikaan, jonka naurusta ei meinannut tulla kahteen päivään loppua, kun yhdessä kirjassa kerrottiin supersankarihahmosta nimeltään Vesa Harja.

Me lähdettiin risteilemään kohti määränpäätä jo päivällä, ja ehdittiin hetki touhuta Viikinsaaren hauskassa leikkipuistossa, jossa isommalla pojalla vuoroin oli kivaa, ja vuoroin ihan kamalaa narinaa ja marinaa, kun lapsi ei olisi malttanut odottaa tulevaa esitystä, ja toisaalta Tatun ja Patun näkeminen taisi aikalailla jännittääkin.

Käytiin ennen esitystä Viikinsaaren ravintolassa brunssilla, ja kun oltiin vedetty herkkuja napaan varmaan tunnin ajan, alkoi kaikilla olla vähän parempi mieli, hih.

No entäs se itse esitys? No se oli ihan superhauska! Veikko tietenkin oli ihan innoissaan ja hekotteli ääneen, mutta myös pikkuveli seurasi tarkkaavaisena koko kolmenvartin mittaisen esityksen. Vuoden ja kahdeksankuukauden ikäinen tapitti näyttämöä välillä vakavalla ilmeellä, välillä suu leveässä hymyssä ja välillä taputti itsekseen hauskoille kohtauksille. Esitystä suositellaan kurahousuikäisistä ylöspäin ja se kyllä tosiaan sopii oikein hyvin myös taaperoikäisille, ainakin meidän kuopus oli aivan innoissaan.

Tatu ja Patu pihalla -esitys nähdään Viikinsaaressa vielä 17.7 joten vielä ehtii käydä sen katsomassa!
Lisätietoa: Viikinsaaren kesäteatteri

a little lovely company sisustus

Mun piti vielä vinkkailla kaikista ihanista uutuuksista, mitä meille on Tuutilullaan tullut! Tuossa yllä näkyviä yövaloja ja kortteja meillä onkin ollut jo pitkään, mutta uutena on tullut tuo jätskiviirinauha, ja vastaavaa löytyy myös ihanilla yksisarvisilla.

Ihan superhitti on kuitenkin nuo hauskat a Little Lovely Companyn reput, jotka ovat myös tosi edullisia. Eka satsi meni ihan hujauksessa, mutta saatiin näitä justiin eilen lisää, joten nyt taas ainakin hetkeksi aikaa reppuja löytyy kaikessa kolmessa värissä.

tuutilulla reppu

a little lovely company reppu

Eilen tuli myös ihan uutena tuommoista tosi hauskaa Poster Hangeria, jota löytyy 50/70 ja A3 koon julisteisiin. Aika hauska vaihtoehto tavalliselle kehykselle, tai julisteen seinään teippaukselle. Tuo Poster Hanger tulee magneetilla kiinni julisteen ylä- ja alaosaan molemmin puolin, eli on tosi helppo ja nopska laittaa paikalleen.

poster hanger

Mukavaa viikkoa!